Valioliigapelaajalle tauko henkisen väsymyksen välttämiseksi – Valmentaja: ”Emme tahdo häntä syvälle kuoppaan”
Takaisin Englannin maajoukkueen rinkiin noussut Jake Livermore ei ollut West Bromwichin mukana lauantaina pelatussa valioliigaottelussa West Hamia vastaan. Häntä ei ole myöskään nimetty keskiviikon Liigacup-peliin ja osa on huolestunut hänen tilastaan.
Syynä taukoon on siis se, että miehen seura tahtoo välttää pelaajalle syntyvän liian suurta henkistä taakkaa.
Poikkeuksellinen varovaisuus asian suhteen johtuu muutamien vuosien takaisista tapahtumista. Vuonna 2015 Livermore kärysi kokaiinin käytöstä. Englannin jalkapalloliitto ei kuitenkaan rangaissut häntä tapaukseen liittyneen ”poikkeuksellisen tilanteen” takia. Jalkapalloilijan poika Jake Jr. oli kuollut noin vuosi ennen käryä.
Tämän jälkeen pelaajalla on ollut suuria hankaluuksia mentaalipuolen asioissa.
– Hän on niin hyvä pelaaja, ettemme tahdo ottaa hänen kanssaan riskejä, jotka voisivat ajaa hänet syvemmälle ja syvemmälle kuoppaan, West Bromin valmentaja Tony Pulis kertoi BBC:n mukaan.
Myös 27-vuotias Livermore kommentoi hänelle annettua lomaa.
– Haluan tarkentaa, että päätöksen takana on seura. Nyt oli oikea aika levätä. Minulla ei ollut kesällä aikaa levätä maajoukkuepelien takia.
Livermore tarkensi, ettei kyse ole mistään vakavasta.
– Kaikki on hyvin Livermoreilla. Kiitos heille, jotka ovat olleet huolissaan.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen