Bayern München -puolustaja myönsi saaneensa tarjouksia Englannista – sopimus päättyy ensi kesänä
Siirtoikkunan umpeutuessa maailmalla kiersi huhu. Chelsean sanottiin tehneen tarjouksen Bayern Münchenin Rafinhasta.
Huhun todenperäisyydestä ei ole tietoa, mutta Sport Bildille antamassaan haastattelussa Rafinha myönsi, että hän sai ainakin yhden tarjouksen Englannista.
– Ennen tämän kauden alkua sain tarjouksia Englannista ja Espanjasta, Rafinha sanoi.
32-vuotias Rafinha vakuutti kuitenkin olevansa tyytyväinen Bayernissa.
– Bayern on sydämessäni ja annan aina 100 prosenttia. He voivat aina luottaa minuun.
– Minulla on erittäin hyvä suhde valmentajaan [Carlo Ancelotti]. Olen varma, että saan peliaikaa.
Rafinha on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Peliaikaa on siis tullut melko mukavasti. Fakta on kuitenkin se, että Rafinhan sopimus umpeutuu ensi kesänä. Mies vihjasikin, että peliaikaa on syytä tulla myös jatkossa, tai maisema vaihtuu.
– Oleelliset henkilöt tietävät, että minä haluan pelata. Muussa tapauksessa minun olisi mietittävä tulevaisuuttani.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen