FIFA:n Chelseaa koskevasta tutkimuksesta tihkunut lisätietoa
Kerroimme aiemmin siitä, kuinka FIFA ottaa Chelsean nuorten pelaajien siirrot tutkintaan jo kolmannen kerran kahdeksannen vuoden sisällä. Tutkinta on vasta alussa, mutta spekulatiivisesti pahimmillaan se voisi johtaa Chelsealla mätkäistävään siirtokieltoon.
Nyt The Times on kertonut tarkempaa tietoa siitä, mistä tutkinnassa on kyse. Chelsean epäillään rikkoneen sääntöjä sen kutsuttua kaksi nuorta pelaajaa – Bertrand Traorén ja Domingos Quinan – näytille seuraan.
FIFA tutki Traorén hankintaa jo viime vuonna, mutta tuolloin tutkintaa ei saatettu päätökseen. Nyt samaan syyniin on liitetty myös Quina. FIFA:n säännöissä määrätään, että seurojen on informoitava omia kansallisia sarjojaan alle 18-vuotiaista ulkomaalaisista testipelaajista.
Burkinfasolainen Traoré teki sopimuksen Chelsean kanssa 1. tammikuuta 2014, täytettyään kansainvälisten siirtosääntöjen määräämät 18 vuotta edellisen vuoden syyskuussa. Traorén raportoitiin kuitenkin liittyneen Chelsean akatemiaan Auxerresta jo elokuussa 2010, 14-vuotiaana.
Traoré kuvattiin pelaamassa Chelsean alle 18-vuotiaiden joukkueessa Arsenalia vastaan lokakuussa 2011. Hän pelasi myös Chelsean edustusjoukkueessa 17-vuotiaana Thaimaan harjoituskiertueella heinäkuussa 2013. Yhteensä Traoré pelasi – pelaajasopimuksen jo saatuaan – 16 kilpailullisessa ottelussa Chelsean edustusryhmässä ennen kuin hänet myytiin päättyneenä kesänä Lyoniin.
Quina puolestaan ei koskaan saanut Chelsealta sopimusta, edes seuran akatemiaan. Quina teki sopimuksen West Hamin kanssa viime vuonna, mutta FIFA tutkii aikaa, jonka hän vietti Chelseassa sitä ennen. Quina harjoitteli pitkään Chelsean kanssa 15-vuotiaana, mutta koska kansainvälinen pelaajasiirto ei ollut tuolloin mahdollinen, hän tekikin akatemiasopimuksen West Hamin kanssa 16 vuotta täytettyään.
Alle 18-vuotiaat pelaajat saavat tehdä kansainvälisen pelaajasiirron vain, jos perhe muuttaa kohdemaahan ei-jalkapalloilullisten syiden takia. EU-pelaajien (kuten portugalilaisen Quinan) kohdalla ikäraja on 16.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”