Antonio Conte toimii parhaillaan toista kauttaan Chelsean päävalmentajana. Tätä ennen hän on sekä pelannut että valmentanut ainoastaan italiasseuroissa, ja nyt hän myönsi kaipaavansa kotimaataan. – En epäile hetkeäkään sitä, että palaan kotiin ennen pitkää, Conte sanoi haastattelussaan RadioUnolle The Guardianin mukaan. – Kaipaan Italiaa. Se on kotimaani. Heti kun olen saanut hyviä, muokkaavia ja tärkeitä kokemuksia, palaan takaisin. En tiedä vielä milloin, mutta se on tavoitteeni. Valmentajan koti-ikävästä on puhuttu ennenkin ja kesän aikana huhuttiin jopa, että Conte jättäisi Englannin ja Valioliigan vain yhden kauden jälkeen, mutta spekulaatiot ovat rauhoittuneet ja syystäkin. Conte tahtoo suorittaa käynnissä olevan projektinsa kunnialla, ennen seuraavan miettimistä. – On aina vaikeaa ennustaa tulevaa. – Tahdon menestyä ja päättää yhden projektin, ja vasta sitten tehdä oikean päätöksen seuraavasta. Conte nosti myös esiin mielenkiintoisen vaihtoehdon, jonka myötä hän ei jatkaisi enää valmentajana. – Voi olla, että tulevaisuudessa en ole enää valmentaja. Voisin työskennellä urheilutoimenjohtajanakin. En tiedä.

LUE MYÖS: