Valioliigan kriisiseuralla ei maaleja eikä hyökkääjiä – lehti: pohtivat entisen Liverpool-kärjen pestaamista
Voisiko Rickie Lambert pelastaa Crystal Palacen? Se on kysymys, jota tällä hetkellä pohditaan lontoolaisseurassa.
Palacen tilanne on tällä hetkellä suorastaan surkea. Joukkue on hävinnyt kauden kaikki kuusi valioliigaotteluaan maalierolla 0-13. Kaiken lisäksi Palacen ykköshyökkääjä Christian Benteke huilaa arviolta seuraavat kuusi viikkoa polvivamman vuoksi.
Lisätään tuohon, että viime kaudella edes yhden pelin keskushyökkääjinä pelanneista myös Connor Wickham ja Wilfried Zaha (lähtökohtaisesti aina muulla pelipaikalla) ovat sairastuvalla. Andros Townsend on pelannut tällä kaudella yhden pelin sentterinä, mutta hänen vahvuutensa ovat Zahan tavoin muilla pelipaikoilla. Jäljelle jää Freddie Ladapo, joka on seurannut avauskierrosta lukuun ottamatta kaikki pelit katsomosta.
Tilanne ei siis ole kehuttava. Ja koska siirtoikkuna on kiinni, katseet kohdistuvat vapaiden pelaajien markkinoihin. Potentiaaliseksi nimeksi on nostettu Lambert. Asiasta kertoo The Independent.
Lehden mukaan Palace ei ole toistaiseksi lähestynyt Lambertia. 35-vuotias hyökkääjä harjoittelee tällä hetkellä Liverpoolissa ja yrittää päästä taas pelikuntoon.
Lambert nousi valioliigafanien huulille Southamptonissa, jonka paidassa hän iski 115 maalia 230 otteluun. Samalla Lambert nousi hetkeksi Englannin maajoukkueeseen.
Nousukautta seurasi siirto Liverpooliin, jossa homma ei kuitenkaan toiminut. Vuoden pestin jälkeen Lambert pelasi vuoden West Bromissa, josta hän siirtyi viime kaudeksi Cardiffiin. Viime tammikuusta lähtien mies on ollut ilman seuraa.
Oli uusi hankinta Lambert tai ei, joku vahvistus Palaceen on tulossa. Asia paljastui, kun seura heivasi kolmosmaalivahti Kleton Perntreoun pihalle. Kokoonpanoon piti nimittäin saada tilaa uudelle miehelle.
– Seuran edustajat sanoivat minulle, että he tarvitsivat vapaan paikan 25 pelaajan kokoonpanoon uutta hankintaa varten. Sen pitäisi vahvistua lähipäivinä, Perntreou sanoi South London Pressille Independentin mukaan.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bernd Leno kertoi miksi kieltäytyi Saksan maajoukkuekutsusta
- Sky: Liverpoolin Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Tottenhamin apuvalmentaja siirtymässä Anderlechtin peräsimeen
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Jack Grealish perusteli miksi hänen olisi pitänyt kuulua Englannin EM-kisajoukkueeseen: ”Minun oli vaikea katsoa kisapelejä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Ange Postecoglou laukoi suorat sanat Tottenhamin nöyryyttävästä tappiosta
- Näkökulma: Pep Guardiolan suuruus näkyy jo uudella tavalla – oppipojista uusi huippuvalmentajien aalto
- Fulham-tähti kutsuttiin Brasilian maajoukkueeseen