Chileläislähde: PSG nappaamassa tammikuussa Alexis Sánchezin – Maksaa Arsenalille miljoonien etumaksun
Kuva: Getty Images
Chileläinen El Mercurio kirjoittaa, että vastikään hyökkäystään Neymarilla ja Kylian Mbappélla vahvistanut PSG tavoittelee tammikuussa jo seuraavaa suurhankintaa teho-osastolleen. Pariisilaisten kerrotaan haluavan riveihinsä Arsenal-sopimuksensa viimeistä kautta pelaavan Alexis Sánchezin.
Chileläistaituri oli elokuussa jo viittä vaille Manchester Cityn mies, ja oli toitottanut siirrosta maajoukkuetovereilleen isoon ääneen. Siirtoa ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, koska Arsenal ei onnistunut hankkimaan Thomas Lemaria Monacosta Sánchezin korvaajaksi.
Sánchez ei ole siirtopettymyksensä jälkeen ihmeitä esittänyt, ja peliaikakin on ollut hyvin vaihtelevaa. Siirtoa uusiin maisemiin tammikuussa pidetäänkin hyvin mahdollisena, jotta Arsenal saisi miehestä edes jonkinlaisen korvauksen.
Osoitteen on uskottu olevan Manchester City, mutta El Mercurion mukaan PSG aikoo vetää välistä ja tuoda Sánchezin jälleen yhteen entisten joukkuekavereidensa Neymarin ja Dani Alvesin kanssa. Lehden mukaan PSG on valmis maksamaan Arsenalille 10,2 miljoonan etumaksun, jotta lontoolaisseura unohtaisi Cityn kosiskelut ja taipuisi hoitamaan Sánchez-kaupan heidän kanssaan.
Mikäli PSG todella onnistuisi Sánchezin nappaamaan, lehti pitää mahdollisena sitä, että se merkitsisi Edinson Cavanin myyntiä. Uruguaylainen on pelannut PSG:ssä jo vuosikausia, ja ampunut seuralle läjäpäin maaleja. Neymarin saavuttua Pariisiin Cavani on kuitenkin valahtanut jälleen kakkosviulun soittajaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- The Athletic: Rodrilla selkäleikkaus edessä – paluusta ei tietoa
- Arsenalin tiedote: William Saliba ei joudu leikkaukseen – silti poissa pitkään
- The Athletic: Alejandro Garnacho siirtyy Aston Villaan
- The Athletic: Fulham tavoittelee Real Madridin läpimurtohyökkääjää
- Phil Foden jatkaa Manchester Cityssä – pitkä jatkosopimus allekirjoitettu
- Southamptonin valmentajaa vastaan nostettiin syytteet vakoiluskandaalista
- Tottenhamin hyökkääjälupaus siirtyy Mestaruussarjaan
- Liverpoolin pitkäaikaistoipilaat yhä ”kaukana” pelikunnosta
- Manchester United suututti kausikorttilaisensa
- Pep Guardiola neuvottelee Italian maajoukkuepestistä – liitto valmis ”taloudellisiin uhrauksiin”
- Sky News: Jeff Bezos voi ostaa Valioliigan huippuseuran
- Arsenalin tiedote: William Saliba ei joudu leikkaukseen – silti poissa pitkään
- Rodri ”tekee kaikkensa” päästäkseen Real Madridiin – siirron tiellä yksi ihminen
- The Athletic: Fulham tavoittelee Real Madridin läpimurtohyökkääjää
- The Athletic: Alejandro Garnacho siirtyy Aston Villaan
- Liverpoolin pitkäaikaistoipilaat yhä ”kaukana” pelikunnosta
- Manchester United suututti kausikorttilaisensa
- Tottenhamin hyökkääjälupaus siirtyy Mestaruussarjaan
- Phil Foden jatkaa Manchester Cityssä – pitkä jatkosopimus allekirjoitettu
- Andoni Iraola kommentoi Liverpoolin siirtotarpeita: ”Meidän täytyy hankkia pelaajia”