Hollannin maajoukkuemiestä ei näy kentällä – valioliigaseuran kannattajat hämmentyneitä
Kuva: Getty Images
Swansea Cityn kannattajien välisissä keskusteluissa yksi teema on noussut tällä kaudella tavan takaa esiin – missä on Luciano Narsingh?
Toistaiseksi Hollannin maajoukkuemies on pelannut vain kahdessa Swansean seitsemästä liigakamppailusta. Niissäkin hänet vaihdettiin penkiltä sisään tappiotilanteessa.
Huippunopean Narsinghin tilanne herättää kysymyksiä, sillä hän oli ensimmäinen Paul Clementin aikakaudella sisään tullut pelaaja. Uudella managerilla olisi ollut mahdollisuus käyttää veto-oikeuttaan siirron suhteen, mutta hänestä tuntui, että PSV:ssä loistanut 27-vuotias olisi sopiva vahvistus ryhmään.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin Narsingh on kuitenkin jäänyt täysin periferiaan, kun kaikki muut tammikuussa hankitut pelaajat saavat säännöllisesti minuutteja edustusjoukkueessa.
Alun perin seuraan loukkaantuneena saapunut Narsingh on myöntänyt, että hänellä on ollut vaikeuksia sopeutua harjoittelun ja pelien intensiteettiin.
– Ensimmäisessä pelissäni täällä olin väsynyt kymmenen minuutin jälkeen pelinopeuden takia. Joka viikko meillä on harjoitukset kuntovalmentajan kanssa, ja minusta tuntuu, että vahvistun. Hollannissa meillä ei ole paljon voimaharjoittelua, mutta täällä on paljon fyysistä työtä. Se on ollut täysin uutta minulle, pelaaja kommentoi.
Toinen selittävä tekijä on Clementin suosima peliryhmitys. Puhtaalla laiturilla ei ole niin paljon annettavaa kokoonpanossa, jossa pelaajat pakataan keskikentälle tekemään vastustajan elämästä vaikeampaa. Niin sanottuun timanttiin kauden lopulla siirtyminen teki Narsinghistä käytännössä penkkimiehen, joka saattoi vaikuttaa peliin tultuaan kentälle.
Kaiken lisäksi Narsinghin kesä ei mennyt odotetulla tavalla. Mies sai oman harjoitusohjelman ja teki töitä personal trainerin kanssa, mutta yleinen tunne seurassa oli kuitenkin se, ettei hän palannut pre-seasonille riittävän hyvässä kunnossa.
– Luciano on hyvä ammattilainen ja hyvä pelaaja. Koska tällä hetkellä emme käytä laitureita, meidän on löydettävä hänelle potentiaalinen rooli joukkueessa. Hän pelasi kymppipaikalla alle 23-vuotiaissa, teki hyvän maalin ja näytti hyvältä sillä paikalla, Clement sanoo.
Lähde: Wales Online
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin