Englannin maajoukkue käy vuodesta toiseen malliesimerkkinä maajoukkueesta, joka koostuu kokonaisuudessaan – tai ainakin lähes – kotimaan sarjoissa pelaavista pelaajista. Okei, viime kaudella Joe Hart teki poikkeuksen, mutta kaikki nykymaajoukkueen pelaajat sekä muut Englannin A-maajoukkueeseen viimeisen vuoden sisällä kutsutut miehet pelaavat tätä nykyä Englannissa.

Onhan se loogistakin. Valioliigaa kun pidetään yhtenä maailman parhaista sarjoista, ja oman maan eliitille löytyy sentään vielä toistaiseksi töitä kotimaan sarjasta. Loogista on ollut myös se, että Englannin juniori- ja poikamaajoukkueiden pelaajat pelaavat kotimaassa – joskin usein alemmilla sarjatasoilla.

Tähän uskotaan tulevan pikkuhiljaa muutos, sillä nuorten englantilaisten lahjakkuuksien on vuodesta toiseen yhä vaikeampaa murtautua valioliigaseurojen kokoonpanoon. Yhä useammat nuoret ovat lähteneet pääsarjaminuuttien perässä esimerkiksi Saksaan.

Ennenkuulumatonta on sen sijaan se, että Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen hälytetään pelaaja Yhdysvalloista, jonka pääsarjaa ei koskaan ole pidetty Euroopan laatusarjojen veroisena. Nyt 20-vuotias New York City FC:n laitalinkki Jack Harrison sai kuitenkin Aidy Boothroydilta maajoukkuekutsun.

United-junnuissa Rashfordin kanssa, mutta 14-vuotiaana USA:han

Stokessa syntynyt Harrison liittyi Manchester Unitedin juniorijoukkueisiin jo 8-vuotiaana ja pelasi yhdessä muun muassa Marcus Rashfordin kanssa. 14-vuotiaana Harrison kuitenkin muutti Yhdysvaltoihin. Päätöksen taustalla oli pojan äidin huoli siitä, että tämä ei saisi minkäänlaista koulutusta, jos hän ei onnistuisi lyömään läpi Unitedissa.

Yhdysvaltalaisten yliopistojen stipendijärjestelmä oli Jackin Debbie-äidin mieleen ja hän sai taivuteltua poikansa muuttoon vuonna 2011. 14-vuotias Jack sai paikan sisäoppilaitoksesta Massachusettsista, josta hän jatkoi neljä vuotta myöhemmin Wake Forest -yliopistoon Pohjois-Carolinaan.

Pienikokoinen, mutta taitava Harrison draftattiin Chicago Fireen vuonna 2016, mutta hän itse halusi mieluummin New Yorkiin. Niinpä MLS-seuraksi valikoitui New York City FC, jonka riveissä Harrison debytoi viime vuoden toukokuussa.

Tällä kaudella Harrison on lyönyt New Yorkissa kunnolla läpi, sillä tehotilasto näyttää kymmentä maalia ja kuutta maalisyöttöä. Harrison on laadukkaassa seurassa, sillä häntä valmentaa New Yorkissa Arsenal-legenda Patrick Vieira ja pelikavereina ovat muun muassa espanjalaissuuruus David Villa, italialainen Andrea Pirlo sekä Huuhkajien Alexander Ring.

– Kun Harrison saa pallon jalkoihinsa, tulee tunne, että jotain tulee tapahtumaan, Villa on kuvaillut englantilaisnuorukaista, jota kutsutaan seurassa lempinimellä ”Golden Boy”, ”Kultapoika”.

– Sen lempinimen täytyy tuntua hyvältä. Harrison esimerkki osoittaa, että pelaajapolku on muuttumassa. Maajoukkueeseen ei ole vaikeita tai nopeita reittejä. Nyt meillä on joku, joka on lähtenyt pelaamaan New Yorkissa ja pärjää todella hyvin, Boothroyd kommentoi yllätysvalintaansa.

Englannin nuorisomaajoukkue kohtaa perjantaina Skotlannin ja tiistaina Andorran vuoden 2019 EM-karsinnoissa. Boothroyd on vahvistanut, että Harrison pääsee ainakin jommassakummassa ottelussa kentälle.

 

 

 

 

Jutun lähteinä on käytetty Timesia ja Sky Sportsia.