Man United -legenda ehdolla ensimmäiseen valmentajanpestiinsä lapsuutensa suosikkiseurassa

BBC kertoo, että Englannin Ykkösliigassa pelaava Oldham harkitsee Manchester Unitedin legendaarista keskikenttäpelaajaa Paul Scholesia joukkueensa uudeksi manageriksi. Scholes on tiettävästi käynyt jo Oldhamin haastattelussa.
BBC:n mukaan Oldham oli Scholesin lapsuuden suosikkiseura. Mikäli 42-vuotias Scholes tehtävään valitaan, on se hänen ensimmäinen valmentajanpestinsä Englannin ammattilaissarjoissa.
Oldham erotti valmentajansa John Sheridanin syyskuussa joukkueen juututtua Ykkösliigan jombosijalle. Väliaikaisen managerinsa Richie Wellensin johdolla Oldham on voittanut kaikki kolme otteluaan, ja sarjasijoitus on kohentunut 19:ksi. Viime kaudella pelaajauransa päättänyt Wellens olisi halukas jatkamaan työtään pysyvällä pestillä.
Oldham etsii parhaillaan uutta sijoittajaa, sillä seura on pahoissa talousvaikeuksissa. Sen pelaajat ja henkilökunta eivät saaneet syyskuussa palkkojaan. Tämä oli vuoden 2011 jälkeen jo kolmas kerta, kun näin kävi.
Paul Scholes pelasi vuosien 1994-2013 välisenä aikana kaikkiaan 717 ottelua Manchester Unitedin paidassa, ja teki otteluissa 155 maalia. Hän voitti Unitedissa 11 valioliigamestaruutta sekä kaksi kertaa Mestarien liigan.
66 A-maaottelua pelannut Scholes omistaa alasarjaseura Salford Citystä osan yhdessä joidenkin Unitedin entisten pelikaveriensa kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin