Liberiastako jalkapalloyhteiskunta? Näin saattaa joku ajatella, jos maan uudeksi presidentiksi valitaan takavuosien huippujalkapalloilija George Weah.

Liberian presidentinvaalien ääntenlaskenta on yhä kesken, mutta Weah on väliaikaisissa tuloksissa kärkipaikalla. Keskeneräisissä tuloksissa 51-vuotias Weah on BBC:n mukaan johdossa 11:ssa 15 piirikunnasta, mutta suurin osa äänistä on yhä laskematta. Weahin pääkilpailija, varapresidentti Joseph Boakai pitää johtoa yhdessä piirikunnassa ja on useimmissa toisena.

Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli 50 prosenttia äänistä, pidetään vaaleissa marraskuussa toinen kierros. Liberian istuva presidentti on vuodesta 2005 virassaan ollut Ellen Johnson Sirleaf, joka on Afrikan ensimmäinen vaaleilla valittu naispresidentti sekä Nobelin rauhanpalkinnon voittaja.

Wenger hätäili

Vaikka ääntenlaskenta on vielä pahasti kesken, ja edessä vielä mahdollinen toinen kierros, sai Arsenalin manageri Arsène Wenger jostain käsityksen, että Weah oli jo vaalit voittanut. Wenger onnitteli Weahia, jota hän valmensi 90-luvulla Monacossa, pahasti ennen aikojaan.

– Haluaisin onnitella yhtä entisistä pelaajistani, josta on tullut Liberian presidentti. Omista vanhoista pelaajista ei kovinkaan usein tule jonkin maan presidenttejä. Joten hyvin tehty, Georgie, Wenger totesi toimittajille.

Vuoden 1995 Ballon d’Or -voittaja Weah kävi uransa loppupuolella vuonna 2000 kääntymässä myös Valioliigassa. Chelseassa syntyi 11 ottelussa kolme maalia ja Manchester Cityssä seitsemässä ottelussa yksi. Uransa parhaat vuodet Weah pelasi Monacossa, PSG:ssä ja AC Milanissa.

Yksi Afrikan kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista ei koskaan pystynyt viemään piskuista kotimaataan MM-turnaukseen, mutta Afrikan mestaruuskisoihin kuitenkin. George Weahin 17-vuotias poika Timothy Weah on isänsä jalanjäljillä. Timothy pelaa jalkapalloa PSG:ssä sekä USA:n poikamaajoukkueessa.

Varapresidenttiehdokkaana vankilaan tuomitun entisen presidentin ex-vaimo

Vuonna 2003 pelaajauransa päättänyt Weah lähti politiikkaan mukaan jo vuonna 2005. Tuolloin hän pyrki ensimmäisen kerran maansa presidentiksi ja pääsi jo ensiyrittämällä toiselle äänestyskierrokselle.

Vuonna 2014 Weahista tuli Liberiassa senaattori, ja juuri nyt näyttää siltä, että kenties pian myös presidentti. Weahin varapresidenttiehdokas on Jewel Howard Taylor, jonka entinen mies Charles Taylor toimi presidenttinä ennen Sirleafia. Taylor kärsii 50 vuoden vankeustuomiota sotarikoksista.