Useampi Arsenalinkin kannattaja kohotti kulmiaan, kun seura myi kesällä Wojciech Szczesnyn Juventukseen.

Szczesnyhän oli jo viettänyt pari edellistä kautta lainalla Romassa, joten sikäli hän oli ollut pitkään poissa Gunnersin päivittäisestä tekemisestä. Mutta kun maalivahti osoitti kehittymisen merkkejä Italiassa ja Petr Cechillä on mittarissa jo 35 vuotta, moni odotti Arsenalin tuovan Szczesnyn takaisin.

Ei kuitenkaan tuotu, vaan Szczesny, 27, myytiin 12,2 miljoonan euron hintaan Juveen. Nyt puolalaismaalivahti, joka siirtyi Arsenalin organisaatioon jo talvella 2006, avautui urakehityksestään The Independentin haastattelussa.

– Olin koko ajan rehellinen heille [Romalle]. Kun menin sinne, ainoa tavoitteeni oli palata Arsenaliin, Szczesny sanoi.

– Kun tajusin, ettei niin tapahtuisi ja samaan aikaan minulla oli mahdollisuus siirtyä Juventukseen…

– Oli vaikeaa hyväksyä, että aikani Arsenalissa oli ohi. En koskaan ajatellut lähteä. Kannatin heitä lapsena ja pääsin unelmieni jalkapalloseuraan, mutta elämä jatkuu.

Merkittävä ero taktisessa pelaamisessa

Szczesny sanoi haastattelussa samaa kuin moni pelaaja ennen häntä: Italiassa korostetaan pelin taktista osa-aluetta huomattavasti enemmän kuin Englannissa.

– Luulen, että yleisesti ottaen valmentajat Italiassa ovat taktisempia. Niin se sarja vain toimii. Oli kyseessä sitten [Luciano] Spalletti Romassa tai Max Allegri täällä [Juventuksessa], otteluun valmistautuminen on erilaista kuin mihin totuin Englannissa.

– Joukkueen muotoa hiotaan yksittäistä ottelua varten viikon ajan. Arsenalissa valmistaudututtiin vain fyysisesti, mutta täällä katsotaan videolta seuraavaa vastustajaa ennen peliä ja pelin jälkeen käydään videolta läpi, missä onnistuttiin ja missä ei.

Iso ero myös maalivahtivalmennuksessa

Szczesny avautui kovaan ääneen maalivahtivalmennuksen eroista.

– Olen nauttinut työskentelystä hyvien valmentajien kanssa Arsenalissa, Romassa ja täällä. Maalivahtivalmennus on hyvin erilaista Italiassa. Se on hyvin teknistä ja siinä keskitytään yksityiskohtiin.

– Se on ollut minulle erinomainen asia, koska aloitin hyvin nuorena Arsenalissa. Kun pelaa, siinä kehittyy. Mutta rehellisesti sanottuna: teknisesti en kehittynyt yhtään ennen kuin siirryin Romaan.

– Italiaan siirtymisen jälkeen olen kehittynyt valtavasti, siitä kiitos valmentajille ja heidän metodeilleen. Kyse ei ole kehittymisestä pelatessa, vaan jokapäiväisestä työskentelystä harjoituksissa. Siitä olen nauttinut.

Koko haastattelun voit lukea Independentin sivuilta tästä.