Newcastle virallisesti myynnissä – ”Emme myy mihin hintaan tahansa tai kenelle tahansa”

Kuulutko niihin ihmisiin, joilla on vaikeuksia keksiä läheisilleen joululahjoja? Miten olisi valioliigaseura? Newcastle olisi nimittäin tarjolla joulumarkkinoilla.
No, ehkei kovinkaan monen lukijamme rahavarat riitä valioliigaseuran ostamiseen, mutta joka tapauksessa Newcastle on nyt virallisesti kaupan. Asian vahvisti seuran kymmnen vuoden ajan omistanut Mike Ashley maanantaina. Jos kaikki menee hyvin, on seura tarkoitus saada kaupaksi ennen joulua.
Ashley maksoi Newcastlesta 134 miljoonaa puntaa vuonna 2007. Sittemmin hän on julkisesti valitellut turhautumistaan siihen, ettei pysty kilpailemaan suurseurojen upporikkaiden omistajien kanssa.
Ashleyn lakimies Andrew Henderson kertoi Sky Sportsin haastattelussa päätöksen syyksi sen, että ”kaikki voitava oli jo tehty”.
– Nyt yritämme selvittää, voimmeko löytää jo ennen joulua uuden omistajan viemään seuraa eteenpäin, Henderson sanoo.
– Jos se ei ole mahdollista, emme myöskään halua myydä seuraa kenelle tahansa mihin hintaan tahansa. Jalkapalloseuran omistamiseen kuuluu suuri vastuu.
Hendersonin mukaan sekin on mahdollista, että potentiaalinen ostaja ostaa tässä vaiheessa vain osan seurasta ja säilyttää option lunastaa Newcastlen myöhemmin kokonaan omakseen. Myyvä osapuoli vakuuttaa olevansa valmis joustoihin maksuerien suhteen, jos Newcastlelle vain löytyy sopiva uusi omistaja.
Ashleyn lakimies lupaa myös, että jos Newcastle ei mene kaupaksi vuodenvaihteeseen mennessä, manageri Rafael Benitez saa rahavaroja käytettäväkseen tammikuun siirtoikkunassa.
Kiinnostuneita ostajaehdokkaita on tiettävästi jo useita, ja Henderson uskoo uusiakin ilmaantuvan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin