Chelsea voitti Watfordin maali-ilottelussa dramaattisten vaiheiden jälkeen
Kuva: Getty Images
Lauantain ensimmäisessä valioliigaottelussa Chelsea voitti Watfordin Stamford Bridgellä dramaattisten vaiheiden jälkeen 4-2-lukemin.
Ottelun kulku
Vauhdikkaan ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Chelsea pelasi kulmapotkun lyhyenä, jonka jälkeen Eden Hazard pelasi pallon 20 metriin Pedro Rodriguezille, joka laukoi kotijoukkueen 1-0-johtoon upealla kaukolaukauksella vasemman tolpan kautta. Näytti jo siltä, että tauolle mennään Chelsean johtoasemassa, mutta Watford tuli tasoihin ensimmäisen puoliajan viimeisillä sekunneilla. Jose Holebas heitti pitkän rajaheiton rangaistusalueelle ja pallo ajautui Abdoulaye Doucourelle, joka tykitti pallon puolivolleysta etukulmasta sisään.Toinen puoliaika
Watford aloitti toisen jakson pirteästi. Jälleen hyvällä pelipäällä ollut Richarlison pääsi ensin yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä lähes tyhjään maaliin, mutta brasilialaisnuorukainen ei onnistunut suuntaamaan palloa maalia kohti. 50 peliminuutin kohdalla Richarlison oli tällä kertaa järjestelemässä tilannetta. Hän syötti rangaistusalueella vapaana olleelle Roberto Pereyralle ja argentiinalainen ei erehtynyt vaan vei vierailijat 2-1-johtoon.
5 - Richarlison (5) has scored or assisted more Premier League goals than any other Watford player this term (3 goals, 2 assists). Impact.
12 of Chelsea's first 15 Premier League goals this season have been scored by Spanish players.
Azpilicueta saves the day.
Azpilicueta saves the day.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”
