Bild: Manchester United ja Arsenal tarkkailevat Saksan maajoukkuepelaajan kuntoutumista
Osa on jo saattanut melkein unohtaa erään 2010-luvun huippupelaajan, jonka perässä lähes jokainen suurseura oli ennen hänen loukkaantumiskierrettään. Kyseessä on siis Borussia Dortmundin Marco Reus, jonka viime vuodet ovat menneet lähes täysin ohi eri vammojen takia.
28-vuotias laitahyökkääjä on pelannut kaudesta 2014-15 lähtien vain 53 bundesliigaottelussa ja hänen uskotaan olevan sivussa vielä ainakin vuoden 2018 maaliskuuhun saakka.
Loukkaantumisista huolimatta kaikki eivät ole unohtuneet, mihin tämä Saksan maajoukkuepelaaja parhaimmillaan pystyy, sillä saksalaismedia Bildin mukaan Manchester United ja Arsenal seuraavat Reusin kuntoutumista erittäin tarkasti.
Vaikka useiden mielestä näin loukkaantumisherkkää pelaajaa ei kannata hankkia, on kyseisillä seuroilla hyvä syy siihen, miksi he harkitsevat hänestä tarjouksen tekemistä kesällä 2018. Reusin sopimus on nimittäin päättymässä kesällä 2019, joten hänet voisi hankkia edullisella hinnalla.
Oma riskinsä Saksan maajoukkuepelaajan ostamisessa toki olisi, mutta tulee muistaa, kuinka erinomainen pelaaja Reus parhaimmillaan on. Lähteen mukaan tämän muistaa ainakin Man United ja Arsenal.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta