Kilpailijan maalivahti tylytti Liverpoolia: ”Aivan kuin he eivät haluaisikaan puolustaa”
Kuva: Getty Images
Yhdeksän ottelua, 16 päästettyä maalia. Vain viidellä Valioliigajoukkueella on enemmän. Moinen puolustussaldo ei todellakaan ole sellainen, jota voisi odottaa seuralta, joka on ilmoittanut haluavansa taistella mestaruudesta.
Liverpoolin puolustuspään ongelmat ovat olleet puheenaiheena jo pitkään, mutta porina vain yltyi, kun Reds hävisi sunnuntaina Tottenhamille tylysti 1-4. Joukkueen alakerta teki negatiivisen vaikutuksen myös Bournemouthin bosnialaismaalivahti Asmir Begoviciin.
– Liverpoolin kohdalla kyse on monien asioiden yhdistelmästä: kommunikaatiosta, sijoittumisesta ja siitä, että Liverpoolilla ei ole halua puolustaa, Begovic tylytti Sky Sportsin The Debate -ohjelmassa.
– He eivät näytä organisoituneilta eivätkä siltä, että he haluaisivat puolustaa. Jotkut Liverpoolin pelaajista ovat todella hyviä pallollisina, hyviä syöttämään ja ravaamaan eteenpäin. Laitapakit lähtevät mielellään hyökkäyksiin mukaan. En usko, että he ajattelevat ensimmäisenä puolustusta.
– Pelaajien itseluottamus on alhainen, he tekevät heikkoja ratkaisuja ja siksi kaikki näyttää kaoottiselta. He eivät tee puolustamisen perusasioita eikä heillä ole puolustajilta vaadittavaa ylpeyttä.
Suunsa puhtaaksi puhuneen Begovicin mielestä yksi kriittinen tekijä on ollut myös liiallinen rotaatio. Yhteistyö on vaikeutunut, koska topparipari vaihtuu liian usein, eikä maalivahtien vuorottelukaan ole toiminut toivotulla tavalla.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut