Leicester on nimittänyt uudeksi managerikseen ranskalaisen Claude Puelin. Toissa kauden mestari erotti reilu viikko sitten edellisen valmentajansa Craig Shakespearen, joka ehti hoitaa tehtävää vain noin kahdeksan kuukautta.

Puelin sopimus kattaa kuluvan kauden lisäksi kaksi seuraavaakin kautta eli ulottuu kesään 2020.

Leicester City

@LCFC
#lcfc are delighted to announce the appointment of Claude Puel as the Club’s new First Team Manager: leic.it/2h80Muf

#WelcomeClaude

56-vuotias Puel ei ollut poissa valioliigaympyröistä kuin muutaman kauden. Hän toimi viime kaudella Southamptonin päävalmentajana, mutta sai kesäkuussa kenkää. Puelilla oli Saintsin kanssa kolmivuotinen sopimus. Vaikka menestys olikin kohtalaista – sarjan kahdeksas sija ja paikka Liigacupin finaalissa – ei Southamptonin tehottomuus ja passiivinen pelityyli miellyttänyt kannattajia eikä lopulta seurajohtoakaan.

Viime kausi oli Puelille ensimmäinen kotimaansa ulkopuolella. Hänen ensimmäinen pestinsä valmentajana oli Monacossa, jossa hän viihtyi pelaajana ja managerina yhteensä 24 vuotta. Lisäksi Puel on valmentanut Lilleä, Lyonia ja Nicea.

Leicesteriä kahdessa voitokkaassa ottelussa luotsannut Michael Appleton palaa tehtäväänsä apulaisvalmentajana.

Puelin ensimmäinen ottelu Leicesterin valmentajana on sunnuntaina Evertonia vastaan. Evertonkin etsii paraikaa uutta manageria.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!