Valioliigasta löytyy maailmanluokan rankkaritorjuja – ei kuitenkaan pääse pelaamaan
Kuva: Getty Images
Maalivahti Claudio Bravo, 34, oli Manchester Cityn takuumies, kun joukkue saavutti tiistai-iltana paikan Liigacupin viidennelle kierrokselle.
Bravon sankariteot Wolverhamptonia vastaan merkitsivät sitä, että hän on nyt torjunut seitsemän 11:stä edellisestä laukauksesta rangaistuspotkukilpailuissa.
Varsinaisella peliajalla entinen Barcelonan mies on kohtaamastaan 38 rangaistuspotkusta onnistunut pysäyttämään kymmenen.
Bravon mukaan maalivahdin onnistuminen tiukassa paikassa on kiinni monesta tekijästä.
– Ensinnäkin sitä on harjoiteltava. Toiseksi, on analysoitava niitä vastustajajoukkueen pelaajia, jotka yleensä ampuvat rangaistuspotkuja. Viimeisenä tulee avaintekijä minun kannaltani, mikä on oman vahvuuden tunteminen vaikeassa tilanteessa – pyrkimys saada laukoja hermostuneeksi, hän toteaa.
– Mielestäni se on haaste, eikä sellaisia asioita voi harjoitella. Kyse on luonnollisesta kyvystä.
Wolverhampton-ottelussa Bravo torjui kaksi kolmesta rangaistuspotkusta. Kesän Confederations Cupin välierässä chileläinen puolestaan pysäytti kaikki Portugalin kolme rangaistuspotkua.
– Minulta on aina löytynyt itseluottamusta. Olen aina menestynyt hyvin tällaisissa tilanteissa. Kun rangaistuspotkuja lauotaan, tunnen oloni voittajaksi.
Voittajaolosta huolimatta Bravo on saanut lähes poikkeuksetta seurata tämän kauden liigaotteluja vaihtopenkiltä, sillä Cityn uusi ykkösvahti Ederson on esittänyt vakuuttavia otteita.
Lähde: Manchester Evening News
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa