Manchester Evening Newsin mukaan Valioliigan kärjessä porskuttava Manchester City uskoo pystyvänsä tekemään todella kovan luokan kaappauksen Espanjan La Ligasta.

Lähteen mukaan Man City on luottavainen sen suhteen, että se saisi ryövättyä Real Madridin alkukauden ehkä jopa parhaimman pelaajan Iscon itselleen lähitulevaisuudessa.

25-vuotiasta taituria on huhuttu Pep Guardiolan miehistöön ennenkin ja lähteen mukaan City on vakuuttunut, että Isco on saatavissa, vaikka hän allekirjoitti aiemmin alkukaudella vuoteen 2022 yltävän jatkosopimuksen nykyisen seuransa kanssa.

Real Madridin alkukausi on ollut Espanjassa vaikea. Eroa sarjakärkeen on jo kahdeksan pistettä, mutta Isco on ehdottomasti ollut vaikean alun suurimpia valopilkkuja. Hän on tehnyt kolme maalia ja antanut kolme maaliin johtanutta syöttöä. Suorien tehojen lisäksi keskikenttäpelaajan peruspelaaminen on ollut huimaa katseltavaa.


Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!