Chelsea-vahti Thibaut Courtois: ”Manchester United -peli on meille pakkovoiton paikka”
Kuva: Getty Images
Valioliiga lähtee sunnuntaina maaottelutauolle huikean ottelun myötä, kun Manchester United vierailee Chelsean kotiareenalla Stamford Bridgellä. Samalla siis myös José Mourinho kohtaa entisen seuransa Chelsean.
Puolustavien mestarien peli on viime aikoina takellellut. Rumimman läksytyksensä Chelsea sai tiistaina, kun se hävisi AS Romalle 0-3. Valioliigassakaan ei kulje toivotusti. Joukkueen maalivahti Thibaut Courtois toivookin omiltaan ryhtiliikettä Unitedia vastaan.
– Manchester City on meistä jo yhdeksän pisteen päässä, Manchester United neljän ja Tottenham yhden. Meidän täytyy voittaa tällaisia otteluita, jotta pysymme huipulla ja muiden joukkueiden tuntumassa, Courtois totesi Sky Sportsille.
– Yritämme saada kolme pistettä ja annamme sunnuntaina kaikkemme, jotta se onnistuisi.
Voittoon tarvitaan vähintään yksi maali, mutta useampikin, ellei oma puolustus pidä. Eikä se ole Chelsealla kummoisesti pitänyt, sillä joukkue on pelannut sitten syyskuun ainoastaan yhden nollapelin kaikissa kilpailuissa.
– Meidän täytyy ryhdistäytyä sunnuntaina, sillä jätimme Roma-tappiossa huonon kuvan itsestämme. Meidän pitää löytää taas tasapaino sekä se mentaliteetti, jolla säästymme takaiskuilta ja pelaamme taas nollapelejä, Courtois lisää.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille