Jatkopaikka karkasi Evertonilta – Vakava loukkaantuminen synkensi muutenkin mustan illan
Everton saa keskittyä loppusyksyn ja kevään ajan pelkästään kotimaansa kentillä käytäviin taistoihin. Jo neljännellä ottelukierroksella varmistui, että Everton ei tule pääsemään Eurooppa-liigan alkulohkostaan jatkoon. Asia varmistui vierailulla Ranskassa, jossa Lyon kukisti Toffeesin 3-0.
Itse tulos on Everton-leirissä monelle juuri nyt kuitenkin sivuseikka, sillä joukkueen, taustaryhmän ja kannattajien ajatuksissa on epäilemättä Cuco Martina. Evertonin kesällä hankkima puolustaja loukkaantui ottelussa vakavasti pudottuaan kaksintaistelussa ikävässä asennossa lähes niskalleen nurmen pintaan (uutinen).
Mitään virallista ei Martinan tilanteesta ole vielä tiedotettu, mutta Twitterissä on annettu ymmärtää, että puolustaja menetti putouksessa tajuntansa. Martina kiidätettiin sairaalaan, eikä hänen jaloissaan ollut tuntoa.
Ottelun avauspuoliaika oli maaliton, mutta parhaat tekopaikat loi Lyon. Evertonin maalivahti Jordan Pickford sai venyä parhaimpaansa pitääkseen numerot nolla-nollassa.
Toisen puoliajan alkajaisiksi Idrissa Gueye pääsi maalivahti Anthony Lopesin kanssa nokikkain, mutta Lyon-torjuja veti pidemmän korren. 68. minuutilla puolestaan Gylfi Sigurdsson laukoi vain niukasti ohi maalin, mutta kun Everton ei maalia tehnyt, kotijoukkue teki.
Avausmaali syntyi, kun Morgan Schneiderlin hävisi keskialueen kaksinkamppailun ja pallo pomppasi Lyon-kärki Bertrand Traorélle. Chelseasta täksi kaudeksi Etelä-Ranskaan siirtynyt Traoré pani pallon taidokkaasti ohi Pickfordin.
75. minuutilla Mason Holgate oli lähellä tasoitusta vavisutettuaan ylärimaa, mutta jälleen heti perään toisessa päässä soi. 2-0:aan lukemat muutti Houssem Aouar.
Lopullinen niitti ottelulle oli, kun turhautunut Schneiderlin otti hölmöllä rikkeellä toisen varoituksensa ja lensi aikaiseen suihkuun. Eipähän tarvitse Schneiderlinin enää merkityksettömissä otteluissa pelailla – ja tuskin myöskään väliaikaisvalmentaja David Unsworthin valmentaa. Unsworth on hävinnyt kaikki kolme otteluaan vastuuvalmentajana.
Varmemmaksi vakuudeksi ottelun lopussa Manchester United -floppi Memphis Depay puski vielä kotijoukkueelle kolmannen osuman, ja Evertonin surkeus oli täydellistä.
Lohkon toisessa ottelussa Apollon Limassol ja Atalanta pelasivat 1-1 -tasapelin. Atalanta ja Lyon ovat jo lähes varmoja jatkajia, mutta Apollonillakin hehkuu vielä pieni toivonkipinä.
Everton on haalinut neljästä ottelustaan vain yhden pisteen, ja sen maaliero on tyly 3-10. Tällä hetkellä tärkeintä useimmille on varmasti Cuco Martinan terveydentila. Kevätkautta ja Valioliigan sarjatilannetta ajatellen lienee Evertonin kannalta vain hyvä, ettei europelejä ole enää kalenterintukkeena.
Lyon-Everton 3-0 (0-0)
1-0 Traoré (68′)
2-0 Aouar (76′)
Ulosajo, Everton (Schneiderlin, 80′)
3-0 Depay (88′)
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”