Everton-pelaaja selvisi säikähdyksellä niskoilleen putoamisesta – päästettiin aamulla sairaalasta
Kuva: Getty Images
Evertonin puolustaja Cuco Martina vietti yön sairaalassa pudottuaan pahasti niskoilleen torstai-illan Eurooppa-liiga-pelissä Lyonia vastaan.
28-vuotias Martina tavoitteli palloa ranskalaisseuran Maxwel Cornetin kanssa ja hän tippui korkealta pahan näköisesti nurmen pintaan. Tilanteen jälkeen Martinaa hoidettiin nurmella lähes kymmenen minuutin ajan ennen kuin hänet kannettiin paareilla pois.
Martina on viettänyt torstain ja perjantain välisen yön sairaalassa, mutta Evertonin tiedotteen mukaan tilanteesta on selvitty säikähdyksellä, sillä tutkimuksista ei löytynyt mitään vakavaa ja pelaaja on päästetty aamulla pois sairaalasta.
Ottelu päättyi Lyonin 3-0-voittoon. Tulos varmisti, ettei Evertonia tulla näkemään kyseisen kilpailun pudotuspeleissä.
Martina on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien yhdeksässä Evertonin ottelussa. On vielä epävarmaa saako hän pelata jo sunnuntain valioliigapelissä Watfordia vastaan.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Espanjalaispelaaja on valintansa tehnyt – Tottenham kiinnosti enemmän kuin Manchester City
- Fabrizio Romano: Marc Cucurella lähdössä Chelseasta jättisiirrolla
- Yksi mies nousee Liverpool-legendojen listalla, vaikka viimeisestä pelistä on kohta sata vuotta
- Marokon nuori tähti Arsenalin kiikarissa
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon