Arsène Wengeriltä rajua kritiikkiä tuomareille City-tappion jälkeen: ”Olemme tottuneet siihen täällä”
Kuva: Getty Images
Manchester City jatkaa edelleen suvereenisti Valioliigan kärjessä. Tuoreimman päänahan se skalpeerasi Arsenalilta, joka taipui Etihad Stadiumilla lukemin 3-1 (raportti).
Cityn voitossa oli kuitenkin hieman karvas sivumaku, sillä kaksi Citizensin viimeistä maalia olivat kyseenalaisia ja keskustelua herättäviä.
Cityn toinen osuma syntyi rangaistuspotkusta, joka tuomittiin Raheem Sterlingin mentyä melko helposti nurin kaksinkamppailussa Nacho Monrealin kanssa. Kolmas maali puolestaan oli kohtalaisen selkeä paitsio – televisiohidastuksessa ainakin. Joka tapauksessa ainakin niin selkeä, että lähes koko Arsenalin puolustuslinja lopetti pelaamisen kesken.
Kuten arvata saattaa, oli Arsenalin manageri Arsène Wengerillä medialle asiaa tuomarityöskentelyn suhteen. Tämänpäiväisen ottelun tuomitsi Michael Oliver, mutta huomiotta ei jäänyt viime vuodenkaan vastaava taisto.
– Tuomari ratkaisi tämänpäiväisen ottelun helpolla rankkarilla ja paitsiomaalilla. Olemme kuitenkin tottuneet siihen vierailuillamme täällä. Viime vuonnakin City sai kaksi paitsiomaalia, Wenger pauhasi Sky Sportsin haastattelussa.
– Minusta tuntuu, etteivät tuomarit tee tarpeeksi töitä, sillä heidän tasonsa laskee kausi kaudelta. Tapahtunutta ei voi hyväksyä.
– Tuomareiden fysiikan taso on hyvä, mutta päätökset eivät. Olimme 2-1 -tilanteessa pelissä mukana ja sitten tuomari hyväksyi selvän paitsiomaalin. Tietysti se tappoi meidän pelimme.
Kun Wengeriltä kysyttiin, olivatko City-ottelun tuomarivihellykset täpäriä päätöksiä, ranskalaisen vastaus oli ytimekäs:
– Pelkästään vääriä.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille