Hukattu rangaistuspotku ja maalivahdin loukkaantuminen – Evertonille helpottava voitto hurjien käänteiden jälkeen
Kuva: Getty Images
Everton onnistui vihdoin voittamaan noustuaan kahden maalin takaa Watfordia vastaan voittoon dramaattisten vaiheiden jälkeen. Vastuuvalmentaja David Unsworth nappasi helpottavan ensimmäisen täyden pistepottinsa 3-2-lukemin.
Toffeesin hahmoksi nousi Leighton Baines. Laitapuolustaja tarjosi ensin keskityksen tasoitukseen ja viimeisteli myöhemmin lisäajalla pilkulta.
Watford joutui vaihtamaan kesken pelin maalivahtia Heurelho Gomesin loukkaannuttua. Suurimman osan toisesta jaksosta maalilla torjuikin Orestis Karnezis.
Watford aloitti maalinteon toisen jakson alkuun, kun Andre Grayn keskitys löysi vasemmalta laidalta Richarlisonin. Brassi ohitti Jordan Pickfordin askelharhautuksella ja sijoitti pallon verkkoon.
64. minuutilla etumatka kasvoi kahteen maaliin Christian Kabaselen puskettua kulmapotkusta ottelun toisen osuman. Keskityksen tarjosi José Holebas.
Kolme minuuttia myöhemmin alkoi Evertonin kiri. Karnezisin vastaantulo epäonnistui ja Oumar Niasse pääsi laittamaan kavennuksen tyhjiin.
Viimeisen vartin alkuun Toffees nousi jo tasoihin nuoren Dominic Calvert-Lewinin osumalla. Englantilainen maalasi kulmatilanteesta puskettuaan pelivälineen Karnezisin taakse Bainesin erinomaisesta keskityksestä.
Everton sai 10 minuutin lisäjan alkuun rangaistuspotkun Holebasin huolimattoman rikkeen seurauksena. Baines ei erehtynyt ja laitapuolustaja viimeisteli Karnezisin aavistuksesta huolimatta sijoituksensa vasempaan alanurkkaan.
Draama ei loppunut tähän. Watfordillakin oli juuri ennen loppuvihellystä tilaisuus kuitata takaisku niinikään pilkulta maalivahti Pickfordin kampattua Richarlisonin.
Tom Cleverley ei lopulta halunnut sankarinviittaa, sillä keskikenttäpelaajan laukaus viuhui reilusti ohi maalin pelastaen Evertonin.
Ironista oli se, että Cleverley pelasi aiemmin Toffees-paidassa.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin