Sky: Evertonissa kuohuu – kaksi pelaajaa hyllytetty, myydään tammikuussa?

Everton on tällä hetkellä jonkinlaisessa kaaoksessa.
Ei ollut kaukana, että Everton olisi eilen hävinnyt Valioliigassa Watfordille. Lopulta joukkue onnistui puristamaan 3-2-voiton värikkäiden loppuvaiheiden jälkeen.
Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että Evertonin kokoonpanosta puuttuivat Kevin Mirallas ja Morgan Schneiderlin. Kumpikaan ei ole loukkaantunut, vaan kyse oli seuran sisäisesta kurinpitotoimenpiteestä. Asiasta kertoo Sky Sports.
Skyn tietojen mukaan Evertonin väliaikaisvalmentaja David Unsworth heitti kaksikon ulos kesken lauantain harjoitusten. Syynä oli heikko asenne. Rangaistus jatkui sunnuntaina, kun pelaajia ei nimetty Watford-ottelun kokoonpanoon.
Mirallas teki kolmivuotisen jatkosopimuksen toukokuussa, mutta tällä kaudella hänellä on ollut suuria vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Mirallas on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien kymmenessä ottelussa, mutta peliminuutteja on kertynyt yhteensä vain 406.
Belgialaishyökkääjä olisi halunnut siirtyä viime kesänä Olympiakosiin, mutta hänen omien sanojensa mukaan Everton esti siirron (lue lisää tästä).
Siinä missä Mirallas on tällä kaudella ollut marginaalissa, Schneiderlin on ollut ihan merkittävässä roolissa. Valioliigassa ranskalainen on pelannut Evertonin pelaajista 10. eniten ja Eurooppa-liigassa kolmanneksi eniten.
Schneiderlin siirtyi Evertoniin Manchester Unitedista viime tammikuussa 22,9 miljoonan euron hintaan. Hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2021. Tuoreen välikohtauksen myötä on mahdollista, että sekä Schneiderlinia että Mirallasia lähdetään tammikuussa kauppaamaan muualle.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Jamie Carragher: Eddie Howe olisi ollut paras vaihtoehto Englannin maajoukkueen peräsimeen
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle
- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan

- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”