Joko nyt Manchester Unitediin? – AS: Real Madrid aikoo myydä hyökkääjänsä
Kuva: Getty Images
Manchester United, Chelsea ja muut halukkaat: nyt kuulolla. Madridilaislehti AS kertoo, että Real Madrid aikoo myydä Gareth Balen ensi kesänä.
Real Madrid on päätynyt myyntikannalle Balen loukkaantumiskierteen vuoksi. Hyökkääjä on kyennyt pelaamaan tällä kaudella vain yhdeksän ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Bale ei ole pelannut syyskuun lopun jälkeen otteluakaan jalkavamman vuoksi. Hän oli juuri tervehtynyt kuntoon, kunnes loukkaantui maajoukkuetauolla uudestaan. Lehtitietojen mukaan edessä on taas noin kuukauden sairausloma.
Bale siirtyi Tottenhamista Real Madridiin 101 miljoonalla eurolla kesällä 2013. Real-uransa aikana walesilainen on loukkaantunut laskutavasta riippuen 19-24 kertaa. Hän on pystynyt pelaamaan vain 55 prosenttia kaikista tarjolla olleista peliminuuteista.
Bale on jo pitkään yhdistetty siirtohuhuissa eri valioliigaseuroihin – yleensä Manchester Unitediin. The Guardian uutisoi viime kesänä, että United olisi ollut valmis maksamaan Balesta yli 100 miljoonaa puntaa (112 miljoonaa euroa). Tämän kauden loukkaantumisten myötä Balen siirtomarkkina-arvo on todennäköisesti laskenut viimekesäisestä.
Balen sopimus Realin kanssa ulottuu kesään 2022.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa