Swansea joutui etsimään uutta apulaisvalmentajaa, kun Chelsea-legenda Claude Makelele sai työpaikan Belgian pääsarjaseura Eupenin päävalmentajana. Kovin kauas Joutsenet eivät kuitenkaan etsintäänsä ulottaneet, vaan Makelelen seuraaja löytyi oman joukkueen sisältä.

Pestiin nimitettiin 35-vuotias keskikenttäpelaaja Leon Britton. Brittonia voi nimittää jo melkoiseksi iki-Swanseaksi. Arsenalin junioreista ponnistanut pelaaja käväisi syksyllä 2010 Sheffield Unitedissa, mutta muuten hän on pelannut Swanseassa jo vuodesta 2002 lähtien.

Otteluita Swansean paidassa Brittonille on kertynyt yhteensä jo peräti 525. Ja lisääkin tulee, sillä valmentajan roolin lisäksi hän jatkaa myös pelaamista joukkueen riveissä.

Kapteeninnauhastaan Britton joutuu kuitenkin uuden tehtävänsä myötä luopumaan. Uutta kapteenia Swansea ei ole vielä nimennyt.

Swansean päävalmentaja on Paul Clement.

Lähde: Swansean kotisivut


Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.