Saksan maajoukkueen johtohahmo: ”Tietysti olemme huolissamme Englannin kehityksestä”
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueen takavuosien maalitykki ja nykyisin Die Mannschaftin taustajoukoissa vaikuttava Oliver Bierhoff myöntää, että Saksassa ollaan huolestuneita Englannin tasonnousta, etenkin juniori-ikäluokissa. Bierhoff povaa Englannille valoisaa tulevaisuutta.
Englanti voitti tänä vuonna alle 20-vuotiaissa ja alle 17-vuotiaissa MM-kultaa sekä alle 19-vuotiaissa EM-kultaa.
– Englannissa ja muissakin maissa se on eräänlainen kehä, 49-vuotias Bierhoff aloitti puhuessaan viime viikolla lehdistölle.
– Meillä se oli vuoden 2000 EM-kisojen jälkeen, kun saimme maistaa vähän menestystä, ja Ranskalla viime vuosisadan lopulla. Sitten sitä laiskistuu ja muut maat kiinnostuvat enemmän. Olen varma, että Englanti kirii muiden etumatkaa kiinni St George’s Parkilla, valmentajillaan ja koulutuksellaan.
– Valioliigassa nuoret pelaajat saavat vähemmän tilaisuuksia ulkomaalaispelaajien takia. Olen kuullut, että tilanne on muuttumassa. Siihen kuitenkin menee aikaa. Me aloitimme vuonna 2000 ja vasta vuonna 2010 saimme tuloksia uusien, nuorten lahjakkuuksien kanssa.
Bierhoff myöntää uskovansa, että Englannilla on kehittymässä pelaajia, joiden avulla se pystyy haastamaan Saksan tulevissa aikuisten arvoturnauksissa.
– Englanti on hyvä jalkapallomaa ja Valioliiga vahva liiga. Kyllä, olemme huolestuneita Englannista, sillä pelaajien taso on paranemassa.
– Ulkopuolelta katsottuna Englannille näyttää olevan kehittymässä nuorten pelaajien ”uuden joukkueen” ilmapiiri ja samalla vanhoja pelaajia jää eläkkeelle. Sen huomaa, että alle 20-vuotiaiden ja alle 17-vuotiaiden menestys on nostanut itseluottamusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta