Suomalaispelaaja kertoo: Everton koki muutoksen – ”En nähnyt mahdollisuutta lyödä siellä läpi”

Evertonin akatemiassa useamman vuoden pelannut Miko Virtanen, 18, solmi hiljattain sopimuksen skottiseura Aberdeenin kanssa.
Perinteikkäässä Evertonissa puhaltavat tätä nykyä uudet tuulet. Keskikenttäpelaaja Virtanen ei kokenut, että hänellä olisi ollut Goodison Parkilla mahdollisuus päästä pelaamaan edustusjoukkueeseen.
– Etenkin nyt, kun heillä on rahaa, jonka avulla he yrittävät päästä englantilaisen jalkapallon huipulle. He haluavat parhaat pelaajat joka puolelta maailmaa, ei ainoastaan Englannista tai Britanniasta, Virtanen sanoo Evening Expressille.
– Monen nuoren englantilaispojan näkee lähtevän ulkomaille pelaamaan, koska he kokevat, että siellä on parempi mahdollisuus päästä pelaamaan jalkapalloa edustusjoukkueessa. Sen jälkeen heidät voidaan ostaa takaisin Valioliigaan, jos se on polku, jonka he haluavat valita.
Virtanen solmi Aberdeenin kanssa kauden loppuun saakka ulottuvan sopimuksen. Tavoitteena on kuitenkin pidempi ajanjakso seurassa.
– Oli vaikea lähteä (Evertonista), koska tavallaan kiintyi seuraan ja ympäristöön. Samaan aikaan on kuitenkin ajateltava omaa parasta ja tapaa, jolla seura oli menossa eteenpäin uusien omistajien, isomman rahamäärän, tulevan uuden stadionin ja hankittujen pelaajien kanssa.
– En vain nähnyt itselläni mahdollisuutta lyödä siellä läpi. Se oli vaikea päätös, mutta minun piti tehdä se.
Ensi vuonna Virtanen toivoo pääsevänsä Suomen alle 19-vuotiaiden EM-kisajoukkueeseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan