Arsenal on saksalaisen Sport Bild -lehden mukaan tekemässä kovan kaappauksan Saksan suurseura Borussia Dortmundista. Dortmundin pääskoutti Sven Mislintat on näillä näkymin siirtymässä työskentelemään Arsenaliin.

Mislintatin sopimus Dortmundin kanssa on voimassa vuoteen 2021, joten ilmaiseksi ei mies ole siirtymässä. Lehden mukaan Arsenal pulittaisi hänestä peräti 1,8 miljoonaa puntaa eli noin kaksi miljoonaa euroa.

Dortmundin pääskouttina Mislintat on tehnyt erinomaista työtä tuoden seuraan muun muassa nykyisin Bayern Münchenia edustavan Robert Lewandowskin, Barcelonaan kesällä siirtyneen Ousmane Dembélén sekä Dortmundin nykyisen maalitykin Pierre-Emerick Aubameyangin.

Arsenal haluaa löytää uuden skoutin, koska seuraa uskollisesti 35 vuotta edustanut Steve Rowley on jättämässä seuran kuluvan kauden jälkeen. Miehen sopimusta ei aiota jatkaa.

Saksalaislehden mukaan julkistus tapahtuu lähipäivinä.