L’Equipe: Liverpool kiinnostunut ottamaan PSG-tähden lainalle
Kuva: Getty Images
Liverpool on kiinnostunut ottamaan Paris Saint-Germainin saksalaislaituri Julian Draxlerin lainalle, kertoo ranskalaislehti L’Equipe.
Draxler, 24, siirtyi PSG:hen vasta viime vuoden tammikuussa saksalaisesta Wolfsburgista 40 miljoonalla eurolla. Hän on kuitenkin jäänyt kuluvalla kaudella pienemmälle vastuulle Neymarin ja Kylian Mbappén saavuttua pariisilaisseuraan.
L’Equipen mukaan Liverpoolin manageri Jürgen Klopp oli Draxlerin perässä jo tuolloin, mutta Liverpool jättäytyi leikistä pois, kun selvisi, että Saksan maajoukkuetähti oli jo päättänyt siirtyvänsä PSG:hen.
Draxler teki viime keväällä vakuuttavaa jälkeä Pariisissa iskien kymmenen maalia 25 ottelussa. Kuluvalla kaudella saksalaistähti on pelannut hieman erilaisessa roolissa, syvemmällä keskikentällä, ja maaleja on syntynyt 14 peliin yhteensä kaksi kappaletta.
Ranskalaislehti kertoo, että Draxlerin hankkiminen ei ole helppo tehtävä, sillä hän on yhä halukas taistelemaan paikastaan PSG:ssä. Liverpool on kuitenkin alustavasti tiedustellut, voisiko se tuoda Draxlerin Englantiin lainasopimuksella, joka muutettaisiin mahdollisesti myöhemmin vakituiseksi diiliksi.
LUE MYÖS:
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”