Telegraph: José Mourinho tyytymätön useisiin pelaajiin – kahdelle pelipaikalle tulossa isoja muutoksia
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedissa suunnitellaan isoja muutoksia, mikäli The Telegraphia on uskominen.
Lehden tietojen mukaan päävalmentaja José Mourinho ei ole lainkaan tyytyväinen laitapakkeihinsa. Seuraavan kahden siirtoikkunajakson aikana United aikoo hankkia uuden pelaajan sekä puolustuksen oikealle että vasemmalle laidalle.
Etenkin vasemman pakin tontti on aiheuttanut Mourinholle suurta päänvaivaa. Julkisestikin kritisoitu Luke Shaw on lukittu koirankoppiin, mutta myöskään Daley Blind ja Matteo Darmian eivät ole kyenneet täyttämään Mourinhon odotuksia. Ykkösvaihtoehdoksi onkin noussut 32-vuotias Ashley Young. Loukkaantumisestaan toipunut Marcos Rojo kykenee pelaamaan vasempana pakkina, mutta Mourinho käyttää argentiinalaista mieluummin topparina.
Oikean pakin tontilla tilanne on parempi, muttei erinomainen. Antonio Valencia on hyvä ykkösvaihtoehto, mutta ecuadorilainen täyttää Youngin tavoin ensi kesänä 33 vuotta. Kovin montaa hyvää pelivuotta ei siis ole jäljellä, ja Valencia tarvitsisi itselleen mitat täyttävän tuuraajan.
Telegraphin tietojen mukaan United on valmis ottamaan tarjouksia vastaan Shaw’sta, Blindistä ja Darmianista. Tilalle luonnollisesti kaivattaisiin uusia vahvistuksia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut