Arsenalin kohdalla on kuultu monia tarinoita epäonnistumisista siirtomarkkinoilla.

On ollut Kylian Mbappéa ja ihan viimeisimpänä Thomas Lemaria. Zlatan Ibrahimovićkin on sanonut, että siirto kariutui viimeistään siihen, kun hänen olisi pitänyt osallistua ensin Tykkimiesten testileirille.

Tuorein julki tullut tapaus on Antoine Griezmann. Atlético Madridin haluttu hyökkääjä paljastaa kirjassaan, että siirto Arsenaliin oli lähellä kesällä 2013. Ranskalainen oli juuri ensimmäistä kertaa urallaan iskenyt La Ligassa kaksinumeroisen maalimäärän (10) kauden aikana.

Griezmann herätti monen suurseuran kiinnostuksen. Erityisen kiinnostunut oli Arsenal. Jahkailu johti kuitenkin siihen, ettei Griezmann siirtynyt – eikä koskaan aiokaan siirtyä lontoolaisseuraan.

– Odotin, odotin ja odotin. Kun mitään ei kuulunut, Eric [Griezmannin entinen agentti Eric Olhats] soitti Grimandille [Arsenalin kykyjenetsijä Gilles Grimandi]. Grimandi sanoi, että manageri [Arsène Wenger] oli edelleen kiinnostunut minusta. Minua kehotettiin odottamaan, Griezmann kertoo elämäkerrassaan Daily Mailin mukaan.

– Lopulta kaksi tuntia ennen siirtoikkunan umpeutumista hän soitti, ettei Arsenal aikonut tehdä tarjousta. En pidä siitä, että ensin sanotaan jotain ja sitten se ei toteudukaan.

– Kun Eric soitti minulle myöhemmin ja sanoi, että Arsenal oli taas kiinnostunut, sanoin hänelle: ”Tuon jälkeen mitä he tekivät meille, voit unohtaa sen.”

Arsenal päätyi Yaya Sanogoon

No mitä Griezmannille ja Arsenalille sitten tapahtui? Griezmann pelasi vielä yhden kauden Real Sociedadissa, kunnes siirtyi Atlético Madridiin kesällä 2014. Arsenal puolestaan sähläsi ihan urakalla.

Nyt julki tulleen Griezmann-tapauksen lisäksi kesältä 2013 muistetaan Arsenalin tekemä 40 miljoonan ja yhden punnan tarjous Liverpoolin Luis Suárezista. Arsenal ei saanut Suárezia, minkä lisäksi Liverpool raivostui. Loppujen lopuksi Suárez päätyi Barcelonaan (toki vasta kesällä 2014).

Kesältä 2013 muistetaan myös tapaus Gonzalo Higuaín. Argentiinalainen oli lehtitietojen mukaan jo hyvin lähellä Arsenal-siirtoa, kaikki oli tiettävästi jo sovittu. Lopulta Arsenalille jäi luu käteen, kun Napoli tarjosikin Higuaínista enemmän ja samaan aikaan Arsenal keskittyi jahtaamaan Suárezia.

Tai ei Arsenalille käteen luuta jäänyt. Saihan Arsenal Yaya Sanogon. Vieläpä ilmaiseksi.