Pallo vietiin pilkulle – valioliigahyökkääjän temppu raivostutti managerin ja fanit: ”Vajosi mustaan aukkoon”
Crystal Palacen manageri Roy Hodgson ei katsonut hyvällä sitä, ettei kärkipelaaja Christian Benteke noudattanut valmennusjohdon määräyksiä lauantain ottelussa Bournemouthia vastaan.
Kamppailun lopulla Palacelle tuomittiin rangaistuspotku, ja Benteke nappasi pallon Luka Milivojevićilta, joka laukoo rangaistuspotkut normaalisti ja oli jo upottanut yhden ensimmäisellä puoliajalla.
Maalivahti Asmir Begović torjui Benteken kudin, ja Palace menetti tärkeät kaksi pistettä. Ottelu päättyi 2–2-tasapeliin.
– Miksi Christian Benteke laukoi rangaistuspotkun? No, en tiedä vastausta siihen. Odotimme Lukan hoitavan sen, hänet on määrätty joukkueemme laukojaksi, Hodgson kommentoi.
– Jostakin syytä Christian sai taivuteltua tämän siihen, että hän saa laukoa ja sitten hän epäonnistui. Christian on järkyttynyt, shokissa ja erittäin pettynyt. Mielestäni hän kuitenkin pelasi hyvin. Tuo oli paras esitys häneltä Palacen paidassa minun aikanani, hän jatkoi.
– Se on suuri pettymys. Tuon esityksen kruunaamisen sijaan hän vajosi hieman mustaan aukkoon Palacen kannattajien silmissä, koska hän epäonnistui.
Benteke on hukannut vuonna 2017 jo neljä rangaistuspotkua. Belgialaisen maaliton putki on jo 12 ottelun mittainen.
Lähde: Independent.ie
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?