Manchesterin derbyn pukukoppinujakasta lisätietoa: ”Osoita vähän kunnioitusta, m*lkku”
Kuva: Getty Images
Kerroimme maanantaiaamuna siitä, kuinka pelaajatunnelissa oli puhjennut nujakka sunnuntaisen Manchesterin derbyn jälkilöylyissä. Pääriitapukareina olivat tiettävästi Unitedin manageri José Mourinho, joka halusi hillitä Cityn voitonjuhlia, sekä Cityn brasilialainen maalivahti Ederson.
Kinaan epäillään kuitenkin osallistuneen peräti parinkymmenen henkilön. Pahiten osumaa otti Manchester Cityn apulaisvalmentaja Mikel Arteta, joka sai silmäkulmaansa vekin. Arteta kuvattiin aamulla autossaan haavaansa valokuvaajilta peitellen.
Telegraph kertoo, että Englannin jalkapalloliitto FA on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan tunnelikahakkaa koskien. Molemmilla seuroilla on keskiviikkoon klo 20:een (Suomen aikaa) aikaa antaa vastineensa tapauksesta FA:lle.
Vaikka kiistely tapahtuikin käytävällä aivan tuomarin pukuhuoneen edustalla, ei erotuomari Michael Oliver ollut tapahtumaa todistamassa, eikä siten myöskään tappelusta raportoinut. Myöskään poliisitutkintaan tapaus ei ole edennyt, vaikka paikalla olikin järjestysmiehiä auttamassa myös yksi poliisivoimien edustaja.
Erään Telegraphin lähteen mukaan City juhli derby-voittoa kuin ”se olisi jo varmistanut mestaruuden”. Silloin Mourinho marssi vieraiden pukukoppiin pyytämään vähentämään musiikin äänenvoimakkuutta ja osoittamaan enemmän kunnioitusta.
Sanasota syttyi ennen kaikkea Mourinhon ja Edersonin välillä, molempien yhteisellä äidinkielellä portugaliksi. Mourinhon kerrotaan syyttäneen Edersonia näyttelemisestä ja ajanpeluusta kentällä. Sen jälkeen hän huusi brassivahdille englanniksi: ”Osoita vähän kunnioitusta, m*lkku. Kuka oikein olet?”
Raportin mukaan pukukopista heitettiin Mourinhoa kohti noin 0,6 litran vetoinen maitopurkki. Purkki ei kuitenkaan osunut Mourinhoon, vaan toiseen hänen taustaryhmänsä jäseneen. Mourinhoa päin myös ruiskutettiin vettä, mutta sitä, että häntä olisi heitetty päähän muovisella vesipullolla, Telegraphin lähde ei vahvista.
Tässä vaiheessa nujakkaan liittyi molempien joukkueiden pelaajia. Keskeisessä osassa kerrotaan olleen Manchester Unitedin belgialaisen kärkimiehen Romelu Lukakun. Jossain vaiheessa nahistelua Arteta sai silmäkulmaansa verta vuotaneen haavan.
Nahistelun kerrotaan kestäneen noin kaksi minuuttia ennen kuin järjestysmiehet ja poliisi tulivat riitapukareiden väliin. Tämän jälkeen Mourinho livahti tuomareiden pukuhuoneeseen, ja sieltä lehdistötilaisuuteen, jossa hän ei tapaukseta mitään puhunut.
Siitä ei ole tietoa, tallentuiko mitään osaa kinastelusta valvontakameroille.
FA saattaa harkita sanktioita myös ottelun loppuminuuteilla Unitedin katsomonosasta kentälle heitetystä punaisesta soihdusta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin