Hawthornsilla nähtiin sunnuntai-iltapäivän ratoksi pitkään hyvin selkeällä käsikirjoituksella edennyt Valioliiga-ottelu West Bromwichin ja Manchester Unitedin välillä. Toisella jaksolla vierasjoukkue kuitenkin jähmettyi, ja isännät pääsivät jopa niskan päälle pitkiksi jaksoiksi. Lopulta pisteet joka tapauksessa Manchesteriin luvuin 1-2.

Ensimmäisellä kymmenminuuttisella ei ihmeitä nähty. Avauspaikan vaihteeksi saanut Juan Mata tosin järjesteli Unitedin hyökkäystä yritteliäästi, kun taas toisessa päädyssä vastaiskuihin pyrkinyt West Brom koetti hyödyntää James McCleanin nopeutta – irlantilainen päihittikin Antonio Valencian toistuvasti juoksuissa.

Vieraitten erittäin selkeä pallonhallinta johti toistuvasti tilanteisiin, joissa viimeisen syötön tiellä oli raitapaidoista joko Ahmed Hegazi tai Claudio Yacob. Isäntien pelissä ei taas rakentelusta ollut tietoakaan.

Manchester United

@ManUtd
#WBAMUN remains goalless with 20 minutes on the clock., despite the best efforts of @JuanMata8 and the lads! #MUFC

27. minuutilla tapahtui väistämätön, kun Baggies-puolustus epäonnistui purkupallossa. Marcus Rashfordin keskitys löysi Romelu Lukakun pään maalilta, pallo siitä puolestaan oikean ylänurkan – tilanteeksi 0-1. Tilanteessa eniten keskustelua herätti belgialaisen tyyneys, ei tietoakaan maalituuletuksesta.

OptaJoe

@OptaJoe
30 - Since the start of 2016-17, Romelu Lukaku has scored 30 goals in 38 Premier League appearances versus "non-big-six" sides. Bully.

35. minuutilla vierasjohto tuplaantui. Jesse Lingard pääsi ampumaan Matan esityöstä boksin ulkopuolelta, pallo kimposi Hegazin jalasta yli Ben Fosterin. Tällä kertaa tuuletuksesta ei ollut pulaa.

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️🚨 West Brom 0-2 Manchester United

Jesse Lingard averages a goal or an assist every 82.1 minutes of Premier League action this season (four goals, three assists)

Full match statistics: whoscored.com/Matches/119052…

David de Gea sai nimiinsä torjunnan pari minuuttia ennen puoliaikaa, kun Jake Livermore lähetti laadukkaan, mutta turhan keskelle maalia suuntautuneen pallon rangaistusalueen rajalta. Tauolle hyvin pelitapahtumia kuvanneissa lukemissa 0-2.

Vajaa kymmenen minuuttia tauosta nähtiin pieni nahina, kun Rashford piteli kasvojaan kaaduttuaan hyökkäypäädyssä. Kontakti tilanteessa Hegazin kanssa ei käynyt kasvojen suunnassakaan, mistä egyptiläinen kävi United-tähdelle huomauttamassa. Lopputulemana keltainen kortti punapaidalle.

Reilun tunnin pelin jälkeen Mourinho sai jobin postia oikealta puolelta kenttämiehitystään, kun Valencia putosi kentän pintaan takareittään pidellen. Alan Pardew käytti pelikatkon hyväkseen vaihtamalla Jay Rodriguezin kentällä pirteästi esiintyneen nuoren Oliver Burken tilalle. Hetkeä myöhemmin edelleen side päässään esiintynyt Marcos Rojo otti loukkantuneen Valencian paikan vieraitten känttämiehityksessä.

Tauolla kentälle tullut veteraani Gareth Barry kavensi tilanteeksi 1-2, vieraitten surkean erikoistilannepuolustamisen ansiosta. Kulmapotkun jälkitilanteessa pallo jäi pomppimaan maalin edustalle täysin vapaasti, ja 36-vuotias siirsi sen vaivattomasti verkkoon. Kyseessä oli ensimmäinen joukkueen tekemä maali sen jälkeen kun Pardew siirtyi sen manageriksi.

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️🚨 West Brom 1-2 Manchester United

Gareth Barry has scored the first goal of Alan Pardew’s reign as West Brom manager, ending a goalless run of 347 minutes of action

Full match statistics: whoscored.com/Matches/119052…


Vastoin kaikkia pelissä aiemmin nähtyjä tapahtumia isännät saivat Unitedin pelin kavennuksen jälkeen sekaisin ja hakivat tosissaan tasoitusta. Rojo oli lähellä sen myös tehdä, ohjatessaan pallon vain aavistuksen ohi oman maalinsa. Seuranneesta kulmatilanteesta pallo oli taas uppoamassa de Gean taakse, tuloksena kuitenkin lopulta vain pieni nokkapokka espanjalaisen ja Barryn välillä.

Manchester United vei ottelun odotetun vaivattomasti, mutta se ei missään nimessä vaikuttanut joukkueelta joka pystyisi lähellekään haastamaan paikallisikilpailijaansa liigataulukossa. Kaupungin sinisen ja punaisen puolen ero tänä sunnuntaina onkin 11 pistettä. West Bromilla matkaa kärkeen on 38 pistettä, ja tällä menolla sen sarjapaikan säilyminen on kaikkea muuta kuin selkeä.