Päivää vaille vuosi siihen meni – takavuosien huippuseura sai vihdoin kotivoiton
Kuva: Getty Images
Historiansa saatossa kuusi Englannin mestaruutta voittanut ja viimeksi vuonna 2014 Englannin Liigacupin loppuotteluun selvinnyt Sunderland on ollut viime aikoina pahassa syöksykierteessä. Niin pahassa, että sen lauantainen voitto Fulhamista oli sille vasta vuoden ensimmäinen kotikentällä.
Sunderland pelasi vielä viime kaudella Valioliigassa David Moyesin johdolla, mutta kausi päättyi putoamiseen. Uusi kausi ei ole mennyt paljon paremmin, sillä vielä ennen viikonloppua Black Cats majaili Mestaruussarjassakin putoamisviivan alapuolella.
Edellisen kotivoittonsa Sunderland oli ottanut Watfordista 17.12.2016, 1-0 -numeroin. Sunnuntaina tuosta menestyksestä olisi tullut täyteen vuosi, mutta uskollisimpien kannattajien suureksi riemuksi Sunderland otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa päivää ennen vuosipäivää.
Historiaan Sunderlandin putki joka tapauksessa jää, sillä 22 peräkkäistä voitotonta kotiottelua on Englannin ammattilaissarjojen (EFL) uusi ennätys. Putken aikana pelitavat ja pelaajat ovat vaihtuneet usein, ja onpa joukkueen ruorissa nähty peräti neljä eri valmentajaa.
Sunderlandin suureksi sankariksi nousi vasta 18-vuotias Josh Maja. Maja pääsi kentälle Mestaruussarjan debyyttiotteluunsa 73. peliminuutilla ja ampui vain viisi minuuttia myöhemmin joukkueelleen 1-0 -voittomaalin. Majan onnistumisessa oli vähän kohtalonkin ivaa, sillä hän siirtyi Sunderlandin organisaatioon juuri Fulhamista vuonna 2015.
– Ensimmäisen liigamaalini tekeminen tuntui mielettömältä, ja varsinkin, koska tein sen vanhaa seuraani vastaan, Maja totesi BBC:lle.
– Voitto antaa seuralle ja etenkin faneille uskoa. He ovat odottaneet ikuisuuden, jotta voittaisimme taas kotikentällä.
The two times Sunderland have taken the lead at home in the past year, they've conceded twice within 10 minutes. Josh Maja showing his inexperience by scoring far too early there.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa