Bild: Man City haluaa Saksan maajoukkuepelaajan loukkaantuneen jättihankinnan korvaajaksi
Kuva: Getty Images
Manchester City rikkoi kesällä puolustajista maksetun siirtokorvauksen maailmanennätyksen, kun se hankki Benjamin Mendyn itselleen AS Monacosta vajaalla 60 miljoonalla eurolla.
Ranskalaisen alku Englannissa oli vakuuttava, mutta uran neljäs Valioliiga-ottelu päättyi ikävällä tavalla, kun Mendy loukkasi oikean jalan polvensa pahasti. Hänen epäillään olevan sivussa pelikentiltä koko loppukauden ajan.
Mendyn ikävän tilanteen seurauksena Pep Guardiolan kerrotaan haluavan uuden puolustajan loukkaantuneen hankintansa korvaajaksi.
Saksalaisen Bildin mukaan yksi vaihtoehdoista on Saksan maajoukkueeseen noin vuosi sitten noussut Philipp Max. 24-vuotias laitapuolustaja on pelannut FC Augusburgissa upeaa kautta. 17 Bundesliiga-ottelun jälkeen hän johtaa sarjan syöttöpörssiä peräti kymmenellä maaliin johtaneella syötöllä.
Augusburg maksoi Maxista kesällä 2015 noin neljä miljoonaa euroa, mutta hänen fantastisten otteidensa seurauksena hänen hintalappunsa on nykyään huomattavasti paljon suurempi. Hänellä on sopimusta nykyisen seuransa kanssa vuoteen 2022 asti.
Philipp Max on muun muassa Schalke 04:n ja Borussia Dortmundissa pelanneen Martin Maxin poika.
LUE MYÖS:
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Nottingham-pomo lähti todella yllättävään maahan
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Suru-uutinen: entinen Valioliiga-vahti on kuollut
- Peter Schmeichel: VAR pitää ottaa pois Valioliigasta
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Roy Keane: Manchester Unitedin ei pidä vielä panikoida
- Man Unitedin tähtipelaaja raivostui tuomareille: ”Anteeksiantamatonta”
- Michael Carrick ei sulattanut Manchesterin derbyn tuomaritoimintaa: ”Huolestuttavaa”
- Ensimmäistä kertaa 107 vuoteen – Coventrylle historiallinen pohjanoteeraus
- Roy Keane kritisoi Bruno Fernandesia: ”Pystyttävä parempaan”
- Wayne Rooney latasi suorat sanat VAR:sta
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Álvaro Arbeloa teki historiallisen tempun – kukaan Liverpoolin ex-pelaaja ei ole pystynyt samaan
- Wayne Rooney: Manchester United tarvitsee uusia hyökkääjiä
- Roy Keane: Manchester Unitedin ei pidä vielä panikoida
- Karu romahdus Valioliigasta – nyt näyttää putoajalla pahalta