Valioliigan nuoren tähden maalituuletus on muistutus ankarasta lapsuudesta ja sankaruudesta: "Soittakaa äideillenne!"

20-vuotiaalla Gabriel Jesusilla tulee pian vuosi Valioliigassa täyteen. Vuoden 2017 aikana nuori brassihyökkääjä on tehnyt toistaiseksi Manchester Citylle 15 valioliigamaalia, ja niiden aikana miehen ominainen ”kännykkä korvalla” -maalituuletus on varmasti tullut monille tutuksi. Omassa henkilökuvassaan The Players’ Tribune -sarjassa Gabriel Jesus kertoo, kenelle hän oikein soittaa. Tai oikeammin, kuka hänelle soittaa. – Aina, kun teen maalin Manchester Citylle, äitini soittaa minulle. Heti, kun pallo on verkon perukoilla, puhelin soi. – Ihan sama, onko hän kotona Brasiliassa vai paikan päällä stadionilla. Hän soittaa minulle joka kerta. Juoksen siis kulmalipulle, panen käteni korvalleni ja sanon ”Alo Mae!” – Kun saavuin Cityyn, sitä pidettiin todella hauskana ja minulta kysyttiin, mitä se tarkoittaa. Nopea vastaus on, että rakastan äitiäni ja hän soittaa minulle aina.

Kinkkuvoileipä ja limsatölkki monen lapsuuden kohokohta

City-kärjellä on kuitenkin kysymykseen pidempikin vastaus, joka liittyy miljoonien brasialaispoikien yhteiseen unelmaan. – Vartuin Peri Jardim -nimisessä kaupunginosassa São Paulossa. Joillekin elämä oli siellä todella kovaa. Minulla kävi tuuri, koska äitini teki valtavan kovasti töitä ja perheellämme oli aina ruokaa pöydässä. – Monilla kavereillani ei kuitenkaan ollut yhtä helppoa. Joskus he saivat vain yhden kunnon aterian päivässä, ja sen he saivat futiskentän laidalla. Totta puhuen, monet heistä eivät edes tulleet pelaamisen takia, vaan syömään ilmaisen kinkkuvoileivän. Se oli aina mortadellaa vaalealla leivällä ja limsatölkki. Tai joskus pelkkä limu, ja sillä piti pärjätä koko päivä.

Pelit alkoivat vankilan vieressä

Gabriel Jesusin ensimmäinen askel kohti unelmaa jalkapalloammattilaisuudesta alkoi seurassa nimeltä Clube Pequeninos, ”Pikkuiset”. – Älkää ajatelko rantoja ja palmuja. Peri ei ollut sellainen. Meidän kenttämme oli sotilasvankilan vieressä. Kenttä oli pelkkää soraa ja sen ympärillä oli isoja mäntyjä. Lasten lisäksi kentällä pelasivat vain vankilassa työskennelleet poliisit.

Kukaan ei ole kuullut Pequeninosista, mutta siellä tehdään ihmeitä.

– Kun olin yhdeksän, menin sinne kaverini Fabinhon kanssa kysymään, pääsisimmekö mukaan joukkueeseen. Kävelimme metsän läpi nappikset kainalossa. – Silloin tapasimme kaverin, joka muutti elämämme – Jose Francisco Mameden. Hän oli nuorimpien joukkueen valmentaja, ja hän otti meidät heti mukaan. Mitään papereita ei tarvittu, koska seura ei yrittänyt hyötyä lapsista vaan sitä vastoin antoi heille ruokaa ja piti heidät poissa kaduilta. Kukaan ei ole kuullut Pequeninosista, mutta siellä tehdään ihmeitä. – Joskus lapset ajoivat sinne tunnin bussilla saadakseen ruokaa ja kotiin vietäväksi pienen ruokakorin: riisiä, papuja ja leipää. – Koutsillamme Mamedella oli pieni valkoinen 70-luvun kuplavolkkari. Me lapset olimme niin pieniä, että meitä mahtui sinne yhdeksän tai kymmenen, kaikkine palloinemme ja ruokakoreinemme. – Brasiliassa on nimi Mameden kaltaisille ihmisille: ”Herois sem capes”, sankarit ilman viittoja.

Pitkää päivää painanut äiti sankari Gabriel Jesusin uran takana

Gabriel Jesusin isä jätti perheen heti pojan syntymän jälkeen, joten kotisiivoojana työskennellyt äiti elätti tulevan City-tähden ja tämän veljet yksin. Gabriel Jesus jakoi sängyn äitinsä ja veljensä kanssa.

Se palkintolimsa maistui kymmenen kertaa paremmalta kuin shampanja

Gabriel Jesusin ensimmäinen seura treenasi vain kahdesti viikossa eikä perheellä ollut rahaa videopeleihin, joten useimmiten hän pelasi palloa kadulla. Kaupunginosaturnauksiin jokainen katu kasasi oman joukkueensa, ja voittajajoukkueen pelaajat saivat palkinnoksi limsatölkin. – Siitä tölkistä käytiin täysi sota. Muutakaan ei ollut. Se limsa oli meille tärkeämpi kuin Copa Libertadores (Etelä-Amerikan Mestarien liiga, toim.huom.). – Jos voitimme, kaikki ottivat tölkistä siemauksen ja panivat sen kiertämään. Se palkintolimsa maistui kymmenen kertaa paremmalta kuin shampanja. Kymmenen kertaa paremmalta.

Pelottava korsto tunnisti vuosien jälkeenkin

13-vuotiaana Gabriel Jesus olisi voinut päästä São Paulo FC:n junioreihin, mutta seura ei voinut tarjota hänelle vuodepaikkaa akatemiansa tiloista, joten siirtyäkseen sinne pojan olisi pitänyt luopua koulunkäynnistä. Se ei äidille sopinut, mutta silti äiti halusi pojan jatkavan harrastustaan ja unelmansa tavoittelua. Niinpä Gabriel Jesus päätyi pelaamaan aikuisten miesten kanssa erittäin fyysiseen puoliammattilaissarjaan, Varzeaan. Varzeassa vastassa oli isoja korstoja, ja eräs joukkue tunnettiin erityisen väkivaltaisesta pelistään. Gabriel Jesusia mukiloitiin kirjaimellisesti ottelun aikana, mutta hän vastasi haasteeseen maaleilla, harhautuksilla ja näppärillä syötöillä. Vastustajan pahin isottelija lupasi murtaa Gabriel Jesusin jalat, jos hän harhauttaisi hänet vielä kerran. – Sain pallon, ja harhautin hänet taas. Hän putosi suoraan takalistolleen. Voitimme pelin lopulta rankkareilla, ja he olivat raivoissaan. Loppuvihellyksen jälkeen isottelija tuli luokseni ja sanoi: ”Sanoinhan, että murran jalkasi, poika. Nähdään parkkipaikalla”. – Hän oli tosissaan. Ajattelin jo, etten pääse täältä, mutta onneksi pelikaverini suojelivat minua ja saattoivat minut parkkipaikalle. Pääsin kotiin ehjänä. – Tarina ei kuitenkaan pääty siihen. Viime jouluna menin kotiin perhettäni tapaamaan ja minun piti käydä pankissa. Ajoin autoni parkkipaikalle, ja kuka olikaan pienessä kopissa ottamassa pysäköintilippuja? – Hän näytti tutulta ja katsoi minua, kuin tuntisi minut. Ja sitten hän sanoi: ”Hei, pikkupoika! Muistatko minut? Varzeasta! Aioin murtaa jalkasi! Aioin oikeasti tehdä niin.” – Vastasin: ”Etkä aikonut. Tiesin, että vain pilailit”. – Hän sanoi: ”Ei, ei, aioin todella tehdä sen. Ja nyt pelaat suosikkijoukkueessani. Rakastan sinua, bro! En voi uskoa tätä! Ajattele, jos olisinkin murtanut jalkasi?” – Sitten nauroimme, ja otimme yhteiskuvan.

250 paria nappiksia kiitollisuuden osoituksena

– Viisi vuotta sitten pelasin Varzeassa ja yritin selvitä hengissä sekä päästä isoon seuraan. Pelasin monien mahtavien pelaajien kanssa, mutta he ajavat nyt busseja, tekevät töitä kaupassa tai ovat rakennusmiehiä. Eikä se johdu siitä, etteikö heillä olisi ollut lahjoja tai että he eivät olisi tehneet töitä. – Paljon on kiinni onnesta. Joidenkin on pakko valita työnteko pärjätäkseen eivätkä he voi tavoitella unelmiaan. Jollei äitini olisi tukenut minua, minäkin varmaan tekisin nyt samaa. – Minä sen sijaan pääsin näytille Palmeirasiin, kun olin 15, ja siitä se kaikki alkoi. Se tuntui kuin kohtalolta. – Vuonna 2014 maalasin vielä katuja keltavihreiksi ja piirtelin katuun David Luizin ja Neymarin kuvia. Kaksi vuotta myöhemmin pelasin olympialaisissa Neymarin kanssa. Silloin tunsin saavuttaneeni unelmani. Gabriel Jesusin unelma jatkuu nyt Manchester Cityssä, mutta hän teki vielä sopimuksen saatuaan visiitiin Pequeninosin vanhalle kentälle. Nyt hänellä ei ollut kuitenkaan vain yksiä nappiksia kainalossaan, vaan hän vei seuralle 250 paria korkealaatuisia lasten nappulakenkiä. Lähde: Sky Sports