David Moyes ilmaisi kiinnostuksensa La Liga -tähteen: ”Jos hän on saatavilla”
West Hamin manageri David Moyes myönsi, että aikoo tavoitella ranskalaista Steven N’Zonzia Sevillasta, jos keskikenttäpelaaja on saatavilla.
Viime kaudella Sevillan parhaimmistoon kuulunut N’Zonzi, 29, ajautui aiemmin tällä kaudella riitoihin joukkueen entisen päävalmentajan Eduardo Berizzon kanssa. Ranskalaista ei ole näkynyt Sevillan kokoonpanossa marraskuun lopun jälkeen.
Hänet nähtiin hiljattain Lontoossa, mikä poiki siirtohuhuja, jotka olivat viemässä häntä Arsenaliin. Vaikka huhut vaipuivat unholaan nopeasti, oletetaan N’Zonzin joka tapauksessa haluavan Lontooseen, sillä hänen lapsensa asuu siellä.
Sevilla ei ole vielä nimennyt uutta päävalmentajaa, ja vielä jää nähtäväksi, saako N’Zonzi lähteä seurasta. Espanjalaismedian mukaan Sevilla on kuitenkin mahdollisesti valmis luopumaan hänestä, jos jokin seura tarjoaa noin 30 miljoonaa euroa. N’Zonzin sopimukseen on kirjattu 40 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
Moyes ei kierrellyt tai kaarrellut, kun häneltä kysyttiin mahdollisesta kiinnostuksesta.
– Luulen, että hän on sellainen pelaaja, joka voisi kiinnostaa meitä, jos hän on saatavilla, sanoi Moyes FourFourTwon mukaan.
– Puhun West Hamin omistajille varsin säännöllisesti. Me haluaisimme lisätä pelaajia ryhmäämme. Kun katsotaan sijoitustamme sarjataulukossa, niin huomaa, että meidän pitää tehdä niin.
– Mutta oikeiden pelaajien löytäminen ja heidän etsimisensä on vähän erilaista. Joskus ne pelaajat, jotka haluat eivät ole saatavilla sillä hetkellä.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”