Entisen huippuerotuomarin Graham Pollin mielestä West Ham menetti tapaninpäivänä kaksi pistettä oikeudenjakaja Robert Madleyn ratkaisun takia.

Madley päätti hyväksyä Bournemouthin Callum Wilsonin viime hetken 3–3-tasoitusmaalin, jonka avustava erotuomari oli alun perin liputtanut paitsioksi.

– Kun pallo keskitettiin Hammersin alueelle, Nathan Ake puski sen takaisin maalille kohti Callum Wilsonia. Avustava erotuomari nosti lipun sen merkiksi, että Wilson oli paitsiossa ja vaikutti peliin, Poll sanoo Daily Mailissa.

– Tämä tapahtuu vain silloin, kun paitsioasemassa oleva pelaaja on koskenut palloon – pelaajien ja kannattajien suureksi harmiksi. Siksi hän piti sitä varmana, että Wilson oli koskenut palloon. Aluksi näytti siltä kuin Wilson olisi puskenut ja sitten siirtänyt pallon kädellään verkkoon, mutta hidastusten mukaan kyse oli enemmän kädestä, hän lisää.

– Huolimatta siitä, millä ruumiinosalla hän sitä pelasi, maali olisi pitänyt hylätä, sillä Wilson oli paitsiossa. Kädellä pelaaminen ainoastaan hieroi suolaa West Hamin haavoihin.

Pollin mukaan Bournemouth hyötyi myös siitä, että Cheikhou Kouyatéa päähän potkaissut Simon Francis selviytyi keltaisella kortilla.