Valioliigapelaajat riitelivät rangaistuspotkun laukojasta – tilanne sai nolon päätöksen
West Bromwich Albionin manageri Alan Pardew varoittaa pelaajiaan FA Cupin tapahtumien jälkeen.
Jay Rodriguez ja Salomon Rondon riitelivät Exeter-ottelun avausjaksolla siitä, kumpi heistä pääsee laukomaan WBA:n rangaistuspotkun. Pardew ei katsonut sitä hyvällä.
Pierce Sweeneyn kaadettua James McCleanin pallo oli jo Rodriguezin kädessä, mutta hänen ja Rondonin riidan päätteeksi vetäjäksi päätyikin vaihtopelaaja Hal Robson-Kanu.
Tilanne päättyi Robson-Kanun kannalta nolosti, sillä Exeterin maalivahti Christy Pym onnistui torjumaan heikon kudin. Moka ei tullut kalliiksi vieraille, jotka voittivat 2–0-lukemin.
– Sillä ei ollut lopulta vaikutusta, mutta sillä saattaa olla vaikutusta jatkossa, joten meidän on pidettävä huoli siitä, ettei niin tapahdu uudestaan, Pardew painotti.
– Olin hieman pettynyt siihen, että hukkasimme rangaistuspotkun, koska mielestäni 3–0 olisi ollut ansaittu johto tauolla. Suoriuduimme kuitenkin ammattimaisesti, ja pelin hallintamme oli hyvällä tasolla.
– Siinä (rangaistuspotkussa) tapahtui pieni sekaannus, jonka aiomme selvittää tällä viikolla.
Pardew ei halunnut kommentoida asiaa sen tarkemmin.
Lähde: Birmingham Mail
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus