Arsène Wengeriltä lausunto Alexis Sánchezin tilanteesta – kommentoi kahta muutakin mahdollista siirtyjää
Arsène Wenger kiistää lehtitiedot, joiden mukaan Manchester City olisi tehnyt Arsenalille tarjouksen Alexis Sánchezista.
Useampi lehti uutisoi eilen Cityn 30 miljoonan punnan (34 miljoonaa euroa) tarjouksesta. Wengerin mukaan tällainen tarjous ei ole ainakaan vielä saapunut Arsenalin toimistolle.
Wengeriltä kysyttiin myös, odottaako hän Sánchezin lähtevän tammikuun aikana.
– En odota mitään. Olen keskittynyt huomiseen otteluun, ranskalaisluotsi sanoi viitaten Liigacup-kamppailuun.
– Kun tarjous tulee, siihen vastataan. Tähän mennessä sillä rintamalla on ollut hiljaista.
Sánchezin lisäksi Mesut Özilin ja Jack Wilsheren sopimukset päättyvät ensi kesänä. Koko kolmikko saa siis tehdä jo nyt esisopimuksen toisen seuran kanssa. Wengeriä tilanne ei huolestuta.
[readmore from=Arsenal]
– Se ei ole suuri huoli. Uskon, että suurin osa pelaajista haluaa pelata Valioliigassa. Valioliigaseurat voivat maksaa suurempia palkkoja kuin muut, jos ei lasketa kolmea tai neljää ulkomaalaista seuraa.
Arsenalin kohdalla tammikuun siirtoikkunasta voi tulla kiireinen. Arsenalin ykköskohteen sanotaan olevan West Bromin Jonny Evans. Evansin perässä on tiettävästi myös Man City.
– En tiedä, onko Man City kenenkään perässä. En tunne heidän politiikkaansa. Mutta jos se menee hintakilpailuksi (Evansin kohdalla), me jäämme kakkoseksi. Sen tietävät kaikki.
Vastaavasti Francis Coquelin saattaa olla lähdössä. Wenger myönsi, että mahdollisuus on olemassa.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?