Arsène Wenger vahvisti Arsenal-pelaajan myynnin – ”Kyllä, hän menee sinne”
Arsène Wenger vahvisti eilen illalla, että Arsenal myy ainakin yhden pelaajan tammikuun siirtoikkunan aikana.
Kyseessä on Francis Coquelin, joka siirtyy Valenciaan. Sky Sportsin tietojen mukaan seurat ovat sopineet 12 miljoonan punnan (13,5 miljoonaa euroa) siirtosummasta.
Eilen illalla pelatun Liigacup-ottelun jälkeen Wengeriltä kysyttiin, onko Coquelin lähtenyt seurasta.
– Kyllä, Wenger vastasi.
– Hän menee Valenciaan. Hän ei saanut tarpeeksi peliaikaa tällä kaudella. Nyt hän sai mahdollisuuden ja päästin hänet pois.
Seurat eivät ole vielä vahvistaneet siirtoa.
26-vuotias Coquelin ehti viettää Arsenalin organisaatiossa lähes vuosikymmenen. Hän tosin kävi lainalla vuorotellen Lorientissa, Freiburgissa ja Charltonissa.
Kaudella 2014-15 Coquelin löi kunnolla itsensä läpi ja kolmen kauden ajan hän kuului Arsenalin runkopelaajiin. Tällä kaudella Arsenal on pelannut suurelta osin 3-4-3-ryhmityksellä, mikä ei ole suosinut Coquelinia. Hänen edellään nokkimisjärjestyksessä ovat olleet Granit Xhaka, Aaron Ramsey, Mohamed Elneny ja Jack Wilshere.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?