Suomalaisille tuttua valmentajaa ylistetään – ”Antoi muulle Valioliigalle oppitunnin, kuinka Man Cityn pystyy lyömään”

Entinen huippuvahti Mark Schwarzer ylistää BBC:n verkkosivuilla Roy Hodgsonia, joka on onnistunut kääntämään Crystal Palacen kurssin surkean alkukauden jälkeen. Hänen mukaansa pelaajat ovat ottaneet Huuhkajien ex-luotsin neuvoista vaarin.
Schwarzerin mukaan Hodgson on onnistunut muun muassa tukkimaan puolustuksen ja tehnyt linjojen väliin pelaamisen vaikeaksi vastustajille.
– He ovat organisoituja. He luovat ansoja joka puolella kenttää. He tekevät vastustajajoukkueille vaikeaksi heidän ympärillään pelaamisen ja läpi pääsemisen. Heissä näkyy Roy Hodgsonin tavaramerkki, Schwarzer sanoo.
– He eivät päästä enää niin paljon maaleja, ja kun he ovat paineen alla, heillä on ulospääsyteitä. He tietävät, minne pallo pitää pelata, koska he tietävät joukkuekaverien tekevän juoksuja niihin paikkoihin, koska se on tapa, jolla he tekevät työtä ja jota he harjoittelevat joka päivä. Se on Royn ja hänen tiiminsä tuntien ajan harjoituskentällä tekemän työn tulosta, hän jatkaa.
Vain kaksi joukkuetta on onnistunut nappaamaan tällä kaudella pisteen Manchester Cityltä. Toinen niistä on Palace – ja jopa voitto oli tuossa ottelussa lähellä.
– Enemmän tai vähemmän Roy antoi muulle Valioliigalle oppitunnin siitä, kuinka Cityn pystyy lyömään, koska moni on yrittänyt – moni paperilla Palacea parempi joukkue ja epäonnistunut joka kerta, Palacen entinen toppari Brede Hangeland huomauttaa.
– Kyse oli siitä, millä tavalla Roy oli heidät järjestänyt. He tukkivat linjan suhteellisen syvällä, mutta ei liian syvällä, koska silloin ajautuu omalle rangaistusalueelle, ja sitten he käyttivät nopeita diagonaalivastahyökkäyksiä, joissa (Wilfried) Zaha ja Andros Townsend ovat täydellisiä pelaajia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin