Kolme Chelsean entistä junioripelaajaa on aloittanut oikeustoimet seuraa vastaan. Pelaajat väittävät joutuneensa valmentajiensa alaisuudessa karmean rasismin kohteeksi.

Syytetyt valmentajat ovat Graham Rix ja yli 25 vuotta Stamford Bridgellä vaikuttanut Gwyn Williams. Vakavien syytösten myötä Chelsea otti yhteyttä FA:han ja poliisi tuli tapaukseen mukaan.

Poliisin seitsemän kuukauden tutkinta ei tuottanut tarpeeksi todisteita toimimaan. Chelsea on kuitenkin aloittanut oman tutkintansa ja FA:n tiimi on haastatellut kahta pelaajista. Yhdelle pelaajalle on myös tarjottu kotineuvontaa.

– Otamme tällaiset syytökset todella vakavasti. Haluamme tehdä oikein ja tukea niitä, joihin tämä vaikutti, avustaa viranomaisia ja tukea etsintöjä, Chelsea ilmoitti tiedotteessaan.

Rixin ja Williamsin väitetään syyllistyneen kovan luokan rasismiin. Yhdessä tapauksessa Rixin sanotaan nöyryyttäneen Espanjassa junioripelissä tummaihoista kenttäpelaajaa vaihtamalla hänet reservimaalivahtiin. Valmentaja oli myös huudellut pelaajalle: ”Jos hänen sydämensä olisi yhtä suuri kuin hänen peniksensä, hän olisi hyvä pelaaja ja juoksisi enemmän.”

Rix (oikealla) jakamassa ohjeita Chelsean harjoituksissa. Kuva: Getty Images

FA:n todisteiden mukaan Rix sanoi myös pelaajan olleen ainoa ihminen stadionilla, joka pystyisi nauttimaan 40 asteen lämmöstä. ”Mustat voittivat olympiatapahtumissa kuumuudessa, jos he eivät heittäneet keihästä”, Rixin kerrotaan sanoneen.

Muiden syytösten mukaan Rix ja Williams solvasivat suojattejaan sanoilla, kuten mustis, musta paskiainen ja keskiyö. Yksi pelaaja kertoo Williamsin kehottaneen häntä näin: ”Painu takaisin Afrikkaan myymään huumeita tai ryöstämään vanhuksia.”

Rixin puolestaan kerrotaan heittäneen kahvit yhden nuoren pelaajan naamalle.

Williamsia ei syytetä fyysisistä hyökkäyksistä. Valmentajan kuitenkin väitetään käskeneen pelaajiaan siivoamaan toimistonsa tai kiillottamaan kenkänsä.

Syrjiminen alkoi jo kouluiässä

Kun yksi pelaajista siirtyi Chelseasta toiseen joukkueeseen, uusi manageri ihmetteli, miten nuoren huippuseurasta saapuvan jalkapallolijan itseluottamus voi olla näin romahtanut. Sama valmentaja raportoi asiasta ja on nyt osana oikeusjuttua.

Tämä 40 ikävuotta lähestyvä pelaaja paljastaa asioiden vaivaavan vieläkin.

– Olin niin allapäin. Se vaikuttaa vieläkin minuun, pelaaja sanoi The Guardianille.

Toisen pelaajan mukaan syrjintä alkoi jo kouluiässä, kun hän liittyi Chelseaan.

– Kun olin 12 tai 13-vuotias, Williams käytti termejä: musta paskiainen, neekeri ja tummaihoinen. Olin alaikäinen, enkä ole koskaan nähnyt, että kukaan sanoisi jalkapallossa näin toiselle. Hän sanoi minulle näitä aina nähdessään minut. Hän asteli pukukoppiin ja oli: ”Katsokaa, mustikset ovat täällä. V**un kumihuulet. Katsokaa heidän isoja neniään. Oletko ollut varastamassa autoja?”, nimeämätön pelaaja muisteli.

Pelaaja paljasti myöhemmin FA:n yksikön haastattelussa tietäneensä Williamsin toiminnan olleen väärin. Hän oli kuitenkin liian vaikutusvaltainen ihminen.

– Gwyn Williams oli ollut seurassa vuodesta 1979 lähtien. Hänellä oli valtaa. Kaveri oli kasa sontaa, mutta hänellä oli vaikutusvaltaa. Hän tunsi kaikki. Kaveri oli kuvernööri, uhri lisäsi.

”Se poltti kasvoni”

Jos Williams solvasi lähinnä suullaan, Rixin kerrotaan käyneen myös käsiksi. Yksi haastatelluista pelaajista kertoo valmentajan heittäneen kahvit hänen kasvoilleen.

– Se poltti kasvojani. Tartuin häneen ja halusin tappaa sen tyypin. Sitten mietin, että jos musta poika hyökkää valkoisen valmentajan kimppuun, hänen jalkapallouransa on ohi. Näin hillitsin itseni ja huuhtelin kasvoni vedellä, pelaaja muisteli Guardianille.

Rixin ja Williamsin asianajajan Eddie Johnsin mukaan kaksikko kiistää syytökset rasismiin. Johns kertoo kaksikon tehneen yhteistyötä viranomaisten ja FA:n kanssa.

Kummallakin aiempia rötöksiä historiassa

68-vuotias Williams työskenteli Chelseassa pitkään vuosina 1979-2006. Mies oli muun muassa Claudio Ranierin apuvalmentaja ja kuului José Mourinhon kykyjenetsintäosastoon.

Williamsia pidetään myös John Terryn löytäjänä. Viimeisimpänä valmentaja erotettiin Leedsin organisaatiosta hänen lähetettyä kollegoilleen sähköpostissa pornografisia kuvia naisista.

60-vuotiaan Rixin kontolta löytyy puolestaan 12 kuukauden vankeustuomio hänen hyväksyttyään maaliskuussa 1999 kaksi syytettä laittomasta seksistä 15-vuotiaan tytön kanssa. Rix istui vain kuusi kuukautta tuomiosta, mutta sai 10 vuodeksi merkinnän seksuaalirikollisten rekisteriin.

Rix työskenteli uransa aikana hetken Chelsean vastuuvalmentajana Gianluca Viallin lähdön jälkeen sekä Ruud Gullitin apuvalmentajana. Englantilainen valmensi myös Portsmouthia ja skotlantilaista Heartsia.

Lähde: Guardian