Huuhkajien kippari seurasi läheltä Liverpoolin tuoretta hankintaa: ”Se on takuulla muuttunut”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ennenkin ollut ennätysmiesten joukkuekaverina. Gareth Bale teki joku vuosi sitten siirtosummien maailmanennätyksen, kun hän siirtyi Tottenhamista Real Madridiin. Bale ja Sparv pelasivat yhdessä Southamptonin juniorijoukkueessa.
Tämän siirtoikkunan aikana varmistui, että Virgil van Dijkista tuli historian kallein puolustaja, kun hän siirtyi Southamptonista Liverpooliin. Sparv ja van Dijk olivat joukkuekavereita Groningenin vuosinaan.
– Virgilin kehitys on ollut mahtavaa ja sitä on ollut todella hieno seurata. Ensimmäisenä Groningen-kautenaan, nuorena pelaajana, hän tuli lähinnä vaihdosta kentälle ja silloinkin useimmiten hyökkääjäksi. Hän oli niin fyysinen jo nuorena, Sparv muistelee Valioliiga.comille.
– Sitten hän tuli omalle paikalleen toppariksi. Hänen parinaan muuten pelasi nykyinen Ruotsin A-maajoukkueen kapteeni Andreas Granqvist. Silloin alkoi nähdä, että Virgil tulee kehittymään todella hyväksi toppariksi.
Myöhemmin Virgin van Dijkin matka jatkui Celticin ja Southamptonin kautta lopulta Liverpooliin.
– Hän on tehnyt oikeita siirtoja. Lisäksi työmoraali on kasvanut varmasti. Välillä hän saattoi ottaa harjoituksissa vähän rennommin, koska lahjoja oli niin paljon. Se on takuulla muuttunut, Sparv arvioi.
– Olen varma, että aika Liverpoolissa tulee olemaan menestyksekäs.
Liverpoolilla kovin mahdollinen testi
Van Dijkin ja Liverpoolin seuraava testi on sunnuntaina, kun Anfieldille tulee vieraaksi Valioliigaa ylivoimaisesti johtava Manchester City. Viasatin kanavilla nähtävässä ottelussa studiossa peliä ruotivat Juho Rantala ja Mehmet Hetemaj. Sparv uskoo, että studiolla riittää keskusteltavaa huippupelin tiimoilta. – City on ollut tällä kaudella Valioliigassa loistava. Pep Guardiola on sopeutunut nyt Valioliigaan toisena vuotenaan, Sparv sanoo. – Mutta pidän myös Liverpoolin pelaamisesta. Jürgen Kloppin korkea prässi tuo hyvän saksalaisen vivahteen pelaamiseen. On aivan varmaa, että sunnuntaina nähdään hyvätempoinen huippumatsi, maajoukkuetta voitokkaasti Jordaniaa vastaan kipparoinut Sparv vakuuttaa. Liverpoolin ja Cityn kohtaaminen näkyy suorana lähetyksenä osoitteessa viaplay.fi.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan