Liverpool saattaa menettää vahvuudestaan Simon Mignolet’n vielä tammikuun aikana.

Liverpoolin maalivahtitilanne on jo pidempään ollut normaalista poikkeava. Mignolet ja Loris Karius ovat jakaneet vastuun tolppien välissä, eikä kumpikaan ole onnistunut erityisen hyvin. Kun epäonnistuminen on ollut tarpeeksi suuri tai niitä on tullut monta putkeen, aloittavaa veräjänvartijaa on vaihdettu.

Mignolet kertoi kotimaansa Belgian Sporza-sivustolle olevansa tyytymätön nykyiseen tilanteeseen. Päävalmentaja Jürgen Kloppin kanssa on kuulemma puhuttu tilanteesta. Riidat Mignolet kiistää.

– Burnley-pelin jälkeen (1.1.2018) keskustelin Kloppin kanssa. Joulun aikaan olimme taas vaihtaneet aloittavaa maalivahtia, ja minusta tuntui ettei tilanne ollut ihan terve maalivahtien näkökulmasta.

Tuorein takaisku Mignolet’n kannalta tuli viime sunnuntaina, kun Klopp nimesi Kariuksen maaliin otteluun Manchester Cityä vastaan.

– En tietenkään ollut iloinen siitä päätöksestä. Mitään riitoja ei ole kuitenkaan ollut.

Mignolet’n mukaan Klopp on kertonut hänelle, että Karius on lähtökohtainen ykkösvahti.

– Klopp kertoi sen minulle rehellisesti ja henkilökohtaisesti. En tietenkään ole tyytyväinen, mutta minun on kunnioitettava valmentajan päätöstä.

– Kaiken sen jälkeen, mitä tällä kaudella on tapahtunut, tiedän asemani. Tilanne on selkiytynyt, Mignolet sanoi.

Jako on tällä kaudella ollut suurelta osin se, että Mignolet on pelannut Valioliigassa ja Karius cupeissa. Poikkeuksiakin on ollut. Mignolet ei pelannut syksyllä Valioliigassa Arsenalia vastaan. Joulukuussa mies seurasi penkiltä pelit West Bromia ja Leicesteriä vastaan. Tuorein tapaus oli tosiaan viime sunnuntain kamppailu.

Vastapainoksi Mignolet on toiminut tällä kaudella kolme kertaa kapteenina. Tilanne on ollut vähintäänkin poikkeuksellinen.

– Koska tilanne on ollut niin outo, pyysin [Kloppilta] selitystä Burnley-ottelun jälkeen.

– Sitten pelasimme FA Cupissa Evertonia vastaan ja pidemmän tauon jälkeen oli vuorossa Manchester City -ottelu. Minulla oli aavistus siitä, mitä saattaisi tapahtua ja olin oikeassa [Mignolet istui penkillä].

[readmore from=Liverpool]

Nyt kysymys kuuluu: mitä tulevaisuus tuo tullessaan? 29-vuotiaan Mignolet’n sopimus päättyy vasta kesällä 2021. Voisiko hän lähteä jo tammikuun aikana muualle?

– Yritän aina pysyä rauhallisena. Olen jo kasvanut vahvemmaksi, mitä tulee näihin tilanteisiin.

– Mutta tietenkin minun on ajateltava tulevaisuuttani. Voin vain keskittyä harjoituksiin ja tehdä parhaani.

– Olen [pian] 30-vuotias, ja MM-kisat ovat tulossa. Näin ei voi jatkua kovin kauan, se on selvä. En voi sanoa asiasta sen enempää.