A-maajoukkueen ja usean suomalaisen Veikkausliigajoukkueen valmennustiimissä vaikuttanut Ari Tiittanen lyö kaikki paineet kotijoukkue Chelsealle keskiviikkoillan FA Cup-uusinnassa Norwichia vastaan.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin Norwichin Carrow Roadilla puolitoista viikkoa sitten. Vaikka Chelsea hallitsikin ottelua lähes mielin määrin, joukkueen maalinteko on pahasti ruosteessa.

– On melko hämmentävää, ettei Chelsean tasoinen joukkue ole pystynyt tekemään maaliakaan viimeiseen kolmeen otteluun, Tiittanen ihmettelee Valioliiga.comille.

– Varsinkin Álvaro Morata on ollut todellinen tuhlaajapoika, ja voi olla, että manageri Antonio Conte luottaa keskiviikkona muihin hyökkääjiin, hän jatkaa.

Chelsea on tällä hetkellä neljän ottelun tasapeliputkessa, eikä se ole siis voittanut otteluakaan tämän kalenterivuoden puolella. Tiittasen mukaan Chelsealla ei keskiviikkoa ole kuin yksi mahdollisuus kasvon säilyttämiseen.

– Olisi katastrofi, mikäli Chelsea ei tästä jatkoon menisi. Siinä voisi omistajaportaalta jo kärsivällisyys käydä vähiin. Jotain muutoksia Conten on tehtävä, sillä tällaista menoa ei Stamford Bridgen aitoista käsin kovin kauaa katsella, valmentaja arvioi.

Norwichin mahdollisuuksia Tiittanen pitää marginaalisina.

– Okei, Norwich pääsi nauttimaan kotikentän eduista ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta nyt taitaa tulla hiljainen kotimatka Itä-Angliaan. Kaikkensa jengi varmasti antaa, mutta en hirveästi laittaisi roposia ”Kanarialinnuille”.

– Cup on toisaalta cup, ja kyse on yksittäisestä ottelusta, joten mitä vaan voi tapahtua. Norwichin jatkoon meno olisi kyllä kova paukku. Mutta putosihan Arsenalkin Nottinghamille, joten kaikkea voi sattua. Saumat on, mutta kyllä Chelsean pitää tällainen pikku vahinko hoitaa kunnialla kotiin, hän päättää.

Ottelu näkyy suorana osoitteessa viaplay.fi. Ottelun parhaat palat ovat nähtävissä osoitteesta viasport.fi.