Sunderlandin ex-pelaaja Michael Gray myöntää kallella kypärin, ettei Black Cats ole enää “iso seura”.

Mestaruussarjan viikonlopun kierroksella Cardiff nuiji 4–0-lukemin Sunderlandin, joka jatkaa sarjataulukon hännillä. Uhkana on toinen peräkkäinen putoaminen.

Entinen laitapuolustaja Gray uskoo Sunderlandin tarvitsevan 28 pistettä 19 ottelusta, jotta sarjapaikka säilyy.

– Tarvitsemme 28 pistettä, ja se vie Mestaruussarjan maagiseen numeroon 50:een. Ja kun miettii, että meillä on juuri nyt vain 22 pistettä 27 pelistä, se ei vain riitä, Gray kommentoi Channel 5:n lähetyksessä.

– Emme ole olleet tarpeeksi hyviä. Mielestäni seura on mätä huipulta pohjalle asti.

Gray sanoo seuran hankkineen lainasopimuksilla pelaajia, joiden taso ei yksinkertaisesti riitä. Yksi suurimmista ongelmista on se, että kokeneet pelaajat tekevät virheitä viikosta toiseen.

– Jos tilanne ei muutu, katsomme alaspäin Ykkösliigaan. Mielestäni se ei tarkoita isoa seuraa, emme ole enää iso seura.

Yleisömäärissä mitattuna Sunderlandilla menee kuitenkin Mestaruussarjassa hyvin. Keskiarvo 27 714 on sarjan kolmanneksi korkein.

Lähde: Evening Chronicle