Manchester United murskaava FA Cupissa – Alexis Sánchezin debyytin saldona yksi maalisyöttö
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedilla ei ollut vaikeuksia FA Cupin neljännen kierroksen parissaan Kakkoliigaa pelaava Yeovil Town nollattiin murskaten vieraissa 4-0-lukemin.
Myös Unitedin tuore suurhankinta Alexis Sánchez debytoi joukkuen avauksessa. Chileläinen pelasi 70 minuuttia, ennen kuin Jesse Lingard korvasi hänet.
Sánchez syötti toisen Unitedin maaleista.
United loi ensimmäisen todellisen vaarapaikkansa 24. minuutilla. Sánchez petasi Scott McTominaylle paikan maalinedustalta, mutta Yeovil-vahti Artur Krysiak torjui oikealta keskikenttäpelaajan matalan laukauksen.
Avausmaali saatiin ensimmäisen jakson loppupuolelle 41. minuutilla. Kotijoukkueen puolustajista Tom James aikaili purussa, jonka myötä Marcus Rashford pääsi riistämään pallon joukkueen omalla alueella. Englantilainen sijoitti pelivälineen pienestä tilasta verkkoon ja United sirtyi 1-0-johtoon.
Vieraiden vyöry jatkui toisella jaksolla ja toinen maali syntyi 61. minuutin kohdalla. Osuman viimeisteli Ander Herrera, joka upotti pallon vasurillaan Sánchezin esityöstä kovalla voimalla oikeaan nurkkaan.
Pari minuuttia myöhemmin pallo oli jälleen verkosta, kun Mata ohjasi Matteo Darmianin matalan syötön verkkoon. Osumaa ei kuitenkaan hyväksytty espanjalaisen oltua paitsiossa.
Loppuhetkille saatiin kuitenkin vielä kaksi maalia. Ensin Lingard laukoi pienestä kulmasta 3-0-maalin 89. minuutilla.
Lisäajan loppuun puolestaan viimeisen niitin naulasi Romelu Lukaku suoraan Marcos Rojon syötöstä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta